sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Kesäkuu 2026 - Aistielämyksiä ja Bratzeja

Tv - Unelmien poikamiestyttö

Unelmien poikamiestyttö, Gabbyn ja Rachelin kausi, vei täysin mukanaan. Sitä voi katsoa nyt Ruudusta. Odotan kovasti aina uutta jaksoa, ja ohjelman tapahtumat mietityttävät pitkin viikkoa! Tämä kausi on uniikki, kun on kaksi batchelorettea. Kirjoitan ajatuksia kauden alkupuoliskosta.

Tulkitsen (mutta voin olla väärässäkin), että Gabby alkoi nopeasti sabotoida Rachelin matkaa. Ei varmasti tahallaan, mutta jotenkin kaikki "yhteiset" päätökset näyttävät menevän Gabbyn eduksi.

Poikamiestytöt hokevat, että he eivät ole "täydellisiä poikamiestyttöjä". Silti he odottavat miehiltä täydellisyyttä. Jokainen pieni "väärä" sanavalinta tai tunnelma päätyy miesten kotiinlähdöksi. Sitten syytetään miehiä, kun he eivät katsoneet tai huomioineet naisia oikealla hetkellä. Todellisuudessa naiset itse ovat epävarmoja ja kantavat menneisyyden taakkaa nykyhetkessä. 

Lähtöasetelma on kuitenkin se, että miehiä on 30, naisia 2. Miehillä tässä pitäisi olla epävarmempi olo kuin naisilla, jotka todennäköisesti löytävät lopuksi kumppanin. On ikävää seurata, kun Gabby ja Rachel jatkuvasti unohtavat ne miehet, jotka ovat 100% lojaaleja toiselle heistä. Sen sijaan he tuntuvat pahastuvan, jos tarpeeksi moni ei osoita kiinnostusta heitä kohtaan sellaisella tavalla, mitä he odottavat. Ei pitäisi olla väliä, onko 25 henkilöä tai 5 henkilöä kiinnostuneet, kun lopuksi heistä valitaan kuitenkin vain yksi kumppaniksi.

Kuvitteellinen tekoälyn piirtämä kuva ohjelmasta

---

Kesäherkut

Kesä on meille aina ainutlaatuista aikaa ruokien osalta! Tänä vuonna meillä oli poikkeuksellisesti juhannusaterian salaatissa hunajamelonia, vesimelonia ja tofua.

Tänä vuonna laitoimme mansikkakakkuun ihania Pirkka karkki-mansikoita! Jos mansikat maistuvat, suosittelen vahvasti kyseisiä mansikoita. Ne ovat varmasti edullisimmasta päästä ja tosi hyviä!

Jäätelöä on myös tullut syötyä. Ainon vegaaninen suklaakaramellijäätelö on mestariteos, ja Fazerin Missä X -mehujää on ihanan kirpeä elämys! 

Elovenan banaani & suklaa -keksi on ollut minulle pelastava välipala, kun minulla menee niin pitkä aika perjantai-saunassa. Jaksaa paremmin pukeutua ja valmistautua perjantain leffailtaan, kun on jotain pientä saanut syödäkseen.




---

Terapiapallot

Ihanat terapiapallot ovat pitäneet kipeät selkämme tyytyväisinä! Nämä kyseiset pallot ovat Tokmannista, mutta se on loppuunmyyntituote. Ei löydy enää joka liikkeestä.



---

Bratz

Sain kuukauden parhaimmat naurut Bratz-leikeistä. Slumber party -tytöt ovat aina täysin tahattomasti ja luonnostaan koomisia. Rakastan Slumber party -linjaa, koska siinä on aistielämykselliset pehmeät aamutakit. On aina sensorinen elämys, kun heitä saa pidellä kädessä!

Slumber Party Sasha ja Jade

Kirjoitan kuulumiset vielä Bratz-julkaisuista. Jos Bratz-uutiset kyllästyttävät, kannattaa lopettaa tähän!

Sassy Stampede julkaistiin toukokuun alussa. Se oli niin suuri menestys, että ne myytiin loppuun 10 minuutissa Bratzin omassa ennakkomyynnissä. On mahdollista, että MGA arvioi kysynnän väärin, ja Sassy Stampadesta tehtiin lisätuotantoa Euroopan erää varten. 

Hiljattain linja on saapunut Amazon UK:n myyntiin, mutta muualla Euroopassa sitä ei vielä ole. En suosittele ostamaan näitä nukkeja Amazon UK:sta, sillä halpalinjanukeissa kiireellisellä aikataululla tehtynä voi olla vaihtelevaa laatua. Saksan Amazon maksaa koko nuken hinnan takaisin, kun tuotantoviat kertoo heille yksityiskohtaisesti ja asiallisesti, mutta UK:n puheille samassa tilanteessa on käytännössä mahdotonta päästä. Sassy Stampeden luulisi saapuvan Eurooppaan heinäkuussa tai ihan viimeistään elokuun alussa. 

MGA seuraa julkaistujen linjojen myyntiä USA:ssa. Euroopan erä vapautetaan mahdollisen lisätuotannon jälkeen hitaalla 4-8 viikkoa kestävällä merirahdilla.

Bratzaversary Gaia julkaistiin.

Tuorein julkaisu on Stylin' Birthdayz. Linjan Jade myytiin loppuun 1,5h aikana, ja muita hahmoja on vielä jäljellä Bratzin omassa kaupassa. Edes Amerikan Amazon ei ole vielä saanut tätä linjaa.

Sassy Stampede ja Stylin' Birthdayz molemmat ovat mielestäni upeat sarjat! Sassy Stampeden tytöt ovat hyvin ainutlaatuisia. Esimerkiksi Yasminilla on blondit hiukset, ja Sashan hiukset ovat punaiset. Sashan liekkiasu on näyttävä! Stylin' Birthdayz on ihanan tumma sarja, joka on pehmennetty söpöillä kuppikakku-koristuksilla. En odottanut tummaa linjaa synttäreitä juhlistamaan, mutta olen erittäin iloinen siitä kuitenkin.

Bratziez-hahmot ovat räjähtäneet käsistä, ja uusia Bratziez-linjoja on spekuloitu paljon tälle vuodelle. Itse en ole kiinnostunut, mutta hyvä että menestyvät ja tukevat brändiä. Iconz Bestiezin jälkeen mulle tuli pieni paniikki - entä jos se paljon puhuttu "Iconz Friends" onkin vain tämä Bestiez‑linja, kun hahmot olivat niin samat? Se olisi niin tylsä ratkaisu. Toivon, että Dylan, Dana, Meygan, Felicia ja Fianna julkaistaan myös oikeina Bratz-nukkeina.

2001 reimagined -nuket ovat tulossa pian. Bratz on kaavaillut yhteistyötä mm. The Craft -elokuvan ja Monopolyn kanssa. Myös Bratzillaz ovat tekemässä jonkinlaisen paluun 2027.

Bratz redditissä joku laittoi kuvan, jossa oli Bratzin SKU-merkintöjä. Sieltä näkee, että mm. Genie Magic, Spring Break, Rodeo ja Costume Party ovat olleet vähintään harkinnassa joko reproksi tai reimagined -linjaksi. Nämä kaikki eivät kuitenkaan todennäköisesti toteudu tällä heittämällä. 

Walmart on Yhdysvaltojen suurin lelukauppa, joten sen tilaukset vaikuttavat suoraan siihen, mitä Bratz‑linjoja MGA pystyy tuottamaan massamarkkinoille. Walmart suosii yleensä 20–30 dollarin hintaisia, yksinkertaisia linjoja, joissa on OG‑4 (Cloe, Yasmin, Sasha, Jade). Jos Walmart ei ota linjaa valikoimiinsa, tuotantoerä jää pienemmäksi, koska Target ja Amazon eivät yksin tilaa tarpeeksi suuria määriä. Pienempi tuotantoerä tarkoittaa kalliimpaa yksikköhintaa, materiaaleja, logistiikkakuluja ja kuluttajahintaa. Siksi linjat, joita Walmart ei hyväksy, muuttuvat automaattisesti premium‑hintaisiksi tai collab‑tyyppisiksi tuotteiksi, joita myydään pääasiassa Targetissa, Amazonissa ja Bratzin omassa kaupassa.

Nyt sain kirjoitettua kaiken, mitä olen pyöritellyt mielessäni Bratzeista. 

lauantai 13. kesäkuuta 2026

Paluu auringonpaluu -karttaan 2025-2026

Copilotin tekemä auringon paluu -tulkinta oli ihan mahdottoman onnistunut ja osuva monilta osin! Oikeastaan kaikki osui täydellisesti kohdilleen. (Linkki vanhaan postaukseen)

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWf22k96tYRB-4224ROCcIQau85IoGVe_e_205AvnJY5wldE9KJadsUnp9cZiPaPXA2069saYp4CB7zRgr-Ci2c4YK91ojmsf6ttnCTU_1wB-ySQdiUoR1-dYypWctK5HfgldTlaCsYWC7ObjzGYU-v74WTzR6m_RDciyuCXJ-IlBpCJk_hRbwuLWoMJbo/s748/astro.png
Nouseva Kauris ja Saturnus 1. huoneessa saivat minut toimimaan vastuullisesti. Myös 6. huoneen rutiinit nousivat vahvasti esiin. Kohtasin monenlaista haastetta fyysiseen kehoon liittyen, ja lähdin hyvin kurinalaisesti huoltamaan niitä: kuivat silmät, nilkkojen virheasento. Olin hyvin päättäväinen nakshatra-joulukalenterin kanssa. Olen koko vuoden pyrkinyt elämään terveellisesti niin ruokavalion kuin kuntoilun osalta. Minulla on ollut paljon haasteita tasapainottaa velvollisuuksia (kotitöitä) ja lepoa. Tuntuu että en ehdi koskaan palautua viikon askareista. Aloitin myös vuoden mittaisen toimintaterapiajakson, minkä tarkoituksena on tällä hetkellä kehittää tunteiden hallintaa ja luoda minulle tasapainoinen arkirutiini, jossa on levollekin tilaa.

Otin liikaa vastuuta perheeni terveys- ja hyvinvointiasioista. Tänä vuonna opin, että en voi muuttaa aikuisten ihmisten tapoja tehdä asioita, vaikka tietäisin omasta mielestäni paremman tavan hoitaa asian. Sen sijaan minulla on kontrolli suojella itseäni. Olla vastuullinen ja rajata pois sellaiset asiat ja ihmiset, jotka ovat minulle vahingollisia. Jopa silloin kun kyse on omista perheenjäsenistä. Vaikeuksista saa puhua minulle, ja olen empaattinen. Jos ainoastaan valittaa eikä halua ratkaista ongelmia tai edes yritä tehdä muutoksia, minulla on oikeus vetäytyä. Minun ei tarvitse pahoittaa mieltäni jatkuvasti toisten ihmisten haluttomuudesta tehdä paremmin. Tämä oivallus on yksi vuoden suurimmista. 

Kun ajattelen itseäni nyt ja vuosi sitten, yksi selkeä muutos on voima puolustaa itseäni. Ennen en uskaltanut sanoa vastaan, mutta tänä vuonna olen sanonut ääneen virallisille tahoille ja perheenjäsenille, kun minua kohtaan on oltu epäreiluja. Tänä vuonna silmäni aukenivat todella massiivisesti perhedynamiikan epäkohdille. En ole ikinä ollut yhtäjaksoisesti niin vihainen, kuin mitä olin tänä vuonna. Marsin ja Kuun neliö lupailikin minulle tunnepitoisia konflikteja perheen kanssa. Minun perhe ei ole valmis kohtaamaan näitä ongelmia kanssani, mikä on tehnyt prosessista hitaan ja epäselvän.

Kuu Kaksosissa sai minut sanoittamaan tunteita monipuolisesti ja syvällisesti. Copilot kehuu minua kovasti, miten taitavasti osaan sanoittaa tunteet ja lukea kehon viestejä. Kiinnostuin miettimään lapsuuden ympäristön vaikutuksia, ja sain paljon uusia näkökulmia siihen liittyen. Laajensin ajattelua. Minulle selkeytyi vahvasti, mitä lapsuuden ympäristössä olisi pitänyt tehdä toisin. Toisaalta löysin myös uudenlaista empatiaa ihmisiä kohtaan. 

Tulin paremmin tietoiseksi opitusta roolista/velvollisuudesta. Minulle nousee esimerkiksi syyllisyyden ja ahdistuksen tunne, kun puolustan itseäni ja teen oikein itselleni, enkä toimi niin mitä muut haluavat minusta. Hermostoni on oppinut, että minun pitäisi aina joustaa ja huomioida muiden tunteet, ja siksi sieltä tulee hirveä hälytys-reaktio, kun opettelen uutta tapaa. Vaikka jokin aiheuttaa negatiivisen tunteen, se ei silti tarkoita, että sen pelon mukaan pitää toimia. Olen vielä pulassa näiden asioiden kanssa, enkä tiedä niihin ratkaisuja. Olen saanut muutaman kerran rauhoitettua itseni ihan vain hengittämällä ja sanomalla ääneen itselleni esimerkiksi: "Minulla on lupa tuottaa pettymys, ja olen silti turvassa". Se on hermoston uudelleenrakentamista. Tämä on selvä Pluto-Saturnus-Kuunsolmu-löydös.

Uskon, että Uranuksen ja Venuksen vaikutus sai minut rakastumaan taas Bratzeihin. On tuntunut hienolta aloittaa keräilyharrastus ja nähdä nuket sielullisesti. Innostuin uudella tavalla myös Sims 2 speed build -videoista ja löysin uutta innostusta rakentamiseen ja sisustamiseen. On oikeasti mahtavaa ja raikasta miettiä tietoisemmin sisustaessa, mitkä värit sopii yhteen ja luoda ihan ajatuksella jotain kaunista.

Chiron Oinaassa on tuonut minulle itsevarmuutta ja itsearvostusta fyysisen liikunnan kautta. Yllätyn aina uudestaan ja uudestaan, miten kauniiksi kehoni voi muuttua liikunnan ja terveellisen ruokavalion kautta.

Tulkinnassa puhuttiin paljon muutosvoimasta: uusista näkökulmista ja henkilökohtaisesta kasvusta. Pluto ja Uranus antavat aspektia moneen suuntaan, ja tämän vuoden haasteet ja onnistumiset on kuin osa suurempaa tarkoitusta ja persoonan kasvua. Kunpa joskus saisi kasvaa henkisesti myös ilon kautta.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Minun lääkehelvetti (essitalopram)

Kerron oman tarinani, jotta voin mahdollisesti lisätä tietoisuutta lääkkeisiin liittyen. Prosessi on vielä kesken, mutta jaan tämän hetkisen kokemukseni (elokuusta 2024 kesäkuuhun 2026).

Kaikki alkoi, kun minulle määrättiin mahdolliseen (ja todennäköiseen) endometrioosiin Cerazette-lääkettä. Lääkäri sanoi, että se on kevyt keltarauhashormoni-lääke ja auttaa joitakuita kipujen kanssa. Cerazetten yleinen haittavaikutus (esiintyy yhdellä kymmenestä) on masennus. Minä sain siitä masennusoireita ja jatkuvaa vuotoa. Kestin sitä piinaa 4-6kk, koska en tiennyt, jos olo olisi vaikka tasaantunut alkuoireiden ja ensimmäisten 3kk jälkeen. Olin alkujaan ostanut liian ison paketin hintavaa lääkettä, koska minulla ei ollut entuudestaan kokemusta lääkkeiden käytöstä.

Minun olo meni todella huonoksi. Olin itkuinen ja ärtynyt kokoajan. Päädyin esimerkiksi itkemään ja lyömään itseäni, kun minulla lensi vahingossa kissan herkkukastiketta silmälasin linssiin. Tuntui liian ylivoimaiselta pestä lasit. Saattoi mennä muutama tunti, että palauduin tämän kaltaisista pienistä vastoinkäymisistä, ja niitä tapahtui viikottain ellei jopa päivittäin. Samaan aikaan minulla oli voimakas huoli molempien vanhempieni terveydestä. Vaikka yritin auttaa, minun oli mahdotonta saada aikaan pysyviä parannuksia toisten puolesta.

Silloinen sairaanhoitajani tiesi huonosta lääkkeestä ja kehotti minua olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon, jotta lääke saataisiin vaihdettua. Minulle oli liian kuormittavaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon, koska minulla on vaikea sosiaalinen ahdistus. Yhteydenotto huonon lääkkeen vuoksi ei tuntunut niin tärkeältä, että olisin halunnut käydä tilanteen tuoman ahdistuksen läpi. Samaan aikaan sairaanhoitajani varasi minulle ajan hoitopaikan omalle lääkärille ja puhui mielialalääkkeen aloittamisesta. Kun lopetin Cerazetten käytön, vointini parani välittömästi jo samana päivänä.

Lääkäri oli kiinnostunut kaikista elämäni haasteista lapsuusvuosista nykyhetkeen asti, ja sain pari uutta diagnoosia (ocd ja keskivaikea masennus). Lääkäri esitteli minulle essitalopram-lääkkeen. Hänen kokemuksensa mukaan sillä on hyvä hoitovastike, ja se auttaa näihin "uusiin" (elämän mittaisiin) diagnooseihini. Se on myös halpa lääke. Se tulisi aloittaa 5mg-annoksella ja nostaa 10mg-annokseen muistaakseni viikon käytön jälkeen. Lääkäri sanoi, ettei 5mg:n vaikutusta huomaa, mutta lääke pitää porrastaa, jotta vatsa pystyy varautumaan muutokseen. Hän sanoi, että mielialalääkkeen syöminen vastaa sitä, että ottaa D-vitamiinia aamulla.

Päätin antaa essitalopramille mahdollisuuden. Minun vointi oli vaikuttanut jo mieheni ja kissani hyvinvointiin merkittävästi. En minä voi kieltäytyä hoitomuodoista, kun minulla on niin huono vaikutus ympärillä eläviin rakkaisiin.

Huomasin essitalopramin positiiviset vaikutukset välittömästi! Minun oli helpompi käydä kaupassa, ja muistelen jopa olleeni vähemmän väsynyt maanantaisin kauppareissun jälkeen. Sosiaalinen ahdistus ja aistiärsykkeet väsyttävät kaltaiseni autistin pienistäkin askareista kodin ulkopuolella. Pystyin taas siivoamaan niin, etten kesken siivouksen joutunut jäämään johonkin nurkkaan itkemään kurjaa oloani. Arki helpottui huomattavasti.

Kerroin sairaanhoitajalleni positiivisista muutoksista. Hän sanoi, että joillekin essitalopram aiheuttaa positiivisten tunteiden katoamista. Hän harmitteli sitä, että olin mahdollisesti pian saamassa adhd-diagnoosin. Hänen mukaansa adhd-lääkkeet ovat niin tehokkaita, ettei mielialalääkkeitä enää silloin tarvita. Itse hän alunperin oli kehottanut minua aloittamaan mielialalääkkeet, ja hänellä oli tiedossa, että tutkimukseni alkavat pian!

Lääkäri soitti minulle essitalopram-lääkkeestä. Tällöin olin nostanut annoksen 10mg ohjeiden mukaan. Kerroin kohtaamistani hyödystä, mutta sanoin kokevani olon masentuneeksi. Lääkäri kehotti nostamaan annosta 15mg, jotta masennusoireet helpottaisivat nopeammin, ja näin tein.

Pääsin autismi-tutkimuksiin paljon odotettua aiemmin, minkä vuoksi edellisestä hoitopaikasta minut kirjattiin ulos. Adhd-haastatteluni viittasi, että minulla on add, tarkkaavaisuuden häiriö ilman ylivilkkautta. Ilmeisesti adhd:n diagnoosi vahvistetaan kokeilemalla lääkitystä: Jos lääke vaikuttaa rauhoittavasti, henkilöllä on adhd. Neurotyypillisen aivoissa adhd-lääkkeet häiritsevät keskittymistä. Lääkäri määräsi minulle add-lääkkeet ja testilomakkeet täytettäväksi. 

Samalla käynnillä hän sanoi minulle kertomani pohjalta, että minulla on käynyt toteen essitalopramin yleinen haittavaikutus: tunteiden latistuminen. En tuntenut enää syviä negatiivisia tunteita, mutta myös positiiviset tunteet olivat kadonneet. Elämä tuntuu vaan tasaiselta ja tylsältä. Lääkäri sanoi, että muutetaan yhtä lääkitystä kerrallaan: ensin add-lääkekokeilu ja vaihdetaan mielialalääke myöhemmin.

Lääkekokeilu aloitettiin 18mg Concertaa/metyylifendidaattia (vastaa lasten annostusta), ja se oli minulle menestys! Sain viimein kokea yhden onnellisen viikon. Kun katsoin itseäni peilistä vessassa käsiä pestessä, olin kaiken aikaa yhtä hymyä, mikä oli erittäin vierasta minulle. Motivaationi parani - nyt minä olin ensimmäisenä ylhäällä kannustamassa miestäni aloittamaan kotityöt, kun aina ennen minä olin aina se, jota sai tsempata. Olin jo optimistinen, että nyt elämä lähtee noususuuntaan. Koska keskittymiseni parani ja lääke rauhoitti minua, minulle todettiin add-diagnoosi.

Ikävä kyllä lääkkeen vaikutus tasaantui nopeasti, ja pian vointini palasi taas normaalimmalle tasolle. Jatkoin lääkekokeilua syömällä x2 18mg (yhteensä 36mg) pilleriä. Siitä kehoni reagoi ahdistuksella. Oma (uusi) sairaanhoitajani sanoi, että tällöin annostus on liian suuri. Päädyin lopulta syömään metyylifendidaattia 27mg, ja olen syönyt sitä nyt yli vuoden tähän päivään asti. 

Oma lääkärini päätyi yllättäen sairauslomalle. Pääsin toisen lääkärin vastaanotolle, koska autismi-haastatteluni oli tehty. Oli päivän selvä juttu, että kuulun autismin kirjoon. Samalla kysyin essitalopram-lääkityksestäni, koska olin juuri saamassa syötyä 15mg-pilleripaketin loppuun. Täällä blogissakin usein kerron Euroviisuista, mutta tuon 15mg:n kanssa en tuntenut iloa edes Euroviisuja katsoessa, mikä oli erittäin suuri pettymys ja hyvin ei-tyypillistä minulle. (En siis sanonut tätä juttua lääkärille, mutta sillä saan ehkä selvennettyä asian vakavuutta.) Lääkäri sanoi, että saan pienentää annoksen 10mg.

Annoksen pienentämisen jälkeen koin erittäin vaikeasti hallittavia tunteita. Kokemani ärtymys oli niin suurta, että päädyin usein lyömään tai puremaan itseäni. Jopa syntymäpäiväni meni pilalle, koska se oli niin lähellä tätä siirtymää. Kerroin sairaanhoitajalleni, että minusta tuntui kuitenkin enemmän itseltäni, kun pystyin taas itkemään ja tuntemaan surua ja joskus iloakin. Lääkäristä oli tärkeää, että koin olevani enemmän itseni. Hän määräsi minulle aripipratsolia. Sen oli tarkoitus rauhoittaa tarvetta lyödä itseäni, säädellä dopamiini-tasoa oikeanlaiseksi ja auttaa pakkotoimintoihin. Sairaanhoitaja välitti viestejä minulle ja lääkärille. Minä ja lääkäri emme tavanneet toisiamme puhelimessa tai kasvotusten tämän vaiheen aikana.

Lopulta en aloittanut aripipratsolia, vaikka toinenkin lääkärini sairaslomalta palattuaan kehotti minua aloittamaan sen käytön. Ystäväni oli käyttänyt aripipratsolia. Hän sanoi, ettei ikinä kannata suostua käyttämään antipsykootteja. Sanoin itselleni, että joko lopetan itseni lyömisen tai alan käyttää aripipratsolia. Se oli yllättävän hyvä motivaatio, ja sain vähennettyä itseni vahingoittamista.

Meni melkein vuosi, kun odotin hoitoonpääsyä. Minulla oli toimintaterapeutin arvio, ja lopulta minulle myönnettiin kelasta vuoden mittainen toimintaterapeuttijakso. Aloimme etsiä uusia keinoja, miten voisin helpottaa ärtyisyyttä tai vihaa ilman, että lyön tai puren itseäni. Toimintaterapeuttini sanoi, että fyysinen ärsyke on usein helpommin käsiteltävissä kuin voimakas henkinen kipu. Haluan sanoa kaikella lempeydellä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, että yritetään olla kilttejä itsellemme. 

Vaikka aika kului, masennusoireet eivät ottaneet helpottaakseen. Koko arki on pakottamista ikävien asioiden tekemiseen (ruuanlaitto, siivous, kaupassa käynti, treenit, hampaidenhoito, suihku, jalkafysioterapia, silmähoidot). En saa iloa minkään asian tekemisestä, ja jopa kivojen asioiden tekeminen tuntui harvoin mieluisalta. Olin lukenut, että essitalopramia pitäisi käyttää vielä puoli vuotta sen jälkeen, kun oireet alkavat helpottaa, mutta tuntui, etten tule koskaan saavuttamaan sitä hetkeä. Samoin luin, että essitalopramin hoitojakso on yleensä puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Raja alkoi tulla siinäkin vastaan.

Kysyin lääkäritapaamisessa, kuinka kauan minun tulee vielä käyttää essitalopramia. Tavatessamme ensi kertaa, lääkäri oli sanonut, että essitalopram ei sovi minulle niin hyvin, koska se latistaa tunteita. Nyt add-lääkkeet on vakiintuneet, ja olisi täydellinen hetki ajaa essitalopram alas ja kokeilla jotain muuta. Lääkäri kuitenkin sanoi, että hänen mielestään lääkitystä kannattaa jatkaa. En jaksanut väittää vastaan, mutta minusta tuntui, että hän unohti, mitä alunperin sanoi.

Jatkoin essitalopramin käyttöä vähän yli kuukauden. Aloin kuitenkin viikoittain taas lyömään ja puremaan itseäni joistain ihan turhista pienistä asioista. Minulla oli muutama hyvin dopamiiniton ärtyisä viikko. Olin varma, että essitalopramin lopettamisen jälkeen pystyisin tuntemaan hiukan iloisia tunteita, mikä auttaisi sinnittelemään eteenpäin. 

Kirjoitin sairaanhoitajalle pitkän viestin kaikista essitalopramin haitoista ja ilmaisin, että haluan ajaa lääkkeen alas ja mahdollisesti kokeilla jotain toista lääkettä, koska oireeni olivat kuitenkin vaikeat. En saanut vastausta, ja myöhemmin selvisi, että tämä pitkä viesti ei ollut saapunut koskaan perille.

Samalla viikolla minulla alkoi viimeinen liuska essitalopramia. Päätin että lopetan lääkkeen, vaikken ole saanut lääkärin siunausta ajatukseen. Päätin, että syön 2 viikkoa puolitettuja essitaloprameja (5mg), ja sen jälkeen kokeilen kokonaan ilman lääkitystä. Ilmoitin tämän myös sairaanhoitajalleni.

Välittömästi annoksen pienentämisen jälkeen oloni parani aivan valtavasti. Tunsin taas ilon tunteita huomattavasti enemmän. Motivaatio parani. Tuntuu helpommalta tehdä arjen pakollisia asioita. En ole tuntenut ärtyisyyttä tai tylsyyttä jatkuvasti asioita tehdessä. Tunsin onnellisuutta ja kiitollisuutta arjen pienistä iloista vaivatta, esimerkiksi ruuan syömisestä ja rakkaiden läsnäolosta.

Meillä on nykyään mainio väline - tekoäly, joka voi auttaa ymmärtämään ihmispsyykettä ilman, että on opiskellut vuosia aiheesta. Kerron nyt sen, mitä opin tekoälyltä.

Minä olen pienikokoinen nainen: Minun veritilavuus on pienempi, ja lääkkeen pitoisuus veressä nousee suhteessa liian korkeaksi. Siksi jo pienellä annoksella on minuun suuri vaikutus.

Joidenkin ihmisten hermosto on luonnostaan herkempi, tarkempi ja nopeammin reagoiva, minkä vuoksi jo pienikin annos voi auttaa ja suurempi annos latistaa. Minun keho havaitsee välittömästi ja nopeasti uuden lääkkeen. Koin positiivisia muutoksia aloittaessani essitalopramin 5mg, ja metyylifendidaatin lapsen annoksella, vaikka lääkärit sanovat, ettei pienen annoksen voimakkuutta huomaa. 

Jos aineenvaihdunta on hidas, ja hermosto sekä maksa käsittelee lääkettä hitaammin. Tällöin pieni annos voi vaikuttaa pitkään. Hitaan aineenvaihdunnan voi tunnistaa siitä, että palelee helposti - keholla ei ole tarmoa pitää lämpöä yllä kuin sisäelimissä. Kun olen treenannut kuumissani, ja olen 5 minuuttia paikallaan treenin loputtua, palelen. Tätä tapahtuu myös kesäisin, ja minulla on kylmä toisinaan jopa helteellä.

Neuroepätyypillisen hermosto on herkempi kuin neurotyypillisen: tunnesäätely on herkempää, kuormitus on voimakkaampaa ja dopamiinin muutokset tuntuvat vahvemmin. Ssri-lääkkeet nostavat serotoniinia ja laskevat dopamiinia. Neuroepätyypilliselle hermostolle se voi saada aikaan tyhjän, sumuisen olon. Ikään kuin olisi "pois päältä" omassa kehossaan. Tämä voi vaikuttaa masennukselta, mutta todellisuudessa liian voimakas serotoniinivaikutus tasoittaa hermostoa liikaa. Lääkärien pitäisi olla erittäin tietoisia tarjotessaan ssri-lääkkeitä adhd-ihmisille, joiden dopamiinituotanto on valmiiksi epävakaata. Kun dopamiinia on alkujaankin vähän, sitä ei ole varaa "turruttaa pois" yhtään.

Minulle oikea annos oli alusta alkaen 5mg essitalopramia. Se pieni määrä auttoi minua, ja minun olisi kuulunut saada kokeilla syödä sitä pidempiaikaisesti ennen annoksen kohottamista 10mg:an. Essitalopram 10mg teki minulle masennusoireita. Sen syöminen kuormitti kehoani ja hermostoani. 

Essitalopramin muutos 15mg:sta 10mg:an aiheutti minulle keholleni soveltumattoman lääkitysreaktion, koska annos jäi liian korkeaksi hermostolleni. Vieroitusoireiden kuuluu olla lyhytaikaista ja ohimenevää aaltoilua. Sen ei kuulu olla pitkäaikaista ja jatkuvaa ärtyisyyttä, pakkoa lyödä itseä, tunteiden ja motivaation latistumista, mielihyvän katoamista, tyhjyyden tunnetta, tylsyyttä ja "moottorin hitaalla käymistä", mikä ei mene ohi siitä huolimatta, että lääkettä on syöty samalla annoksella jo vuosi eteenpäin. 

Lääkäri suosittelee usein aripipratsolin lisäämistä, kun potilaan ajatellaan tarvitsevan lisäboostia, eikä masennus reagoi lääkkeeseen. Minun kohdalla ongelma ei ollut masennus, vaan lääke itse.

Olen vihainen ja pettynyt, että minulle kävi näin. Itsensä lyöminen ei ole mikään pieni haittavaikutus, ja elämäni oli pitkäaikaisesti yhtä piinaa ihan ilman hyvää syytä. Söin essitalopramia liian suurella annoksella vuoden ja 4kk. Ymmärrän, että tämä oli kaikkien osalta inhimillinen erhe, mutta sen ei olisi silti kuulunut tapahtua. Siksi koenkin tärkeäksi kertoa oman tarinani ja sanoa, että jokainen on oman kehonsa paras asiantuntija, ei lääkäri.

Kun pienensin annosta, oloni keveni ja parani. Positiiviset tunteet palasivat, enkä suuttunut niin, että olisin kokenut tarvetta lyödä itseäni. Voimakas jatkuva ärtymys katosi. Sain vieroitusoireina vain huimausta, pahoinvointia ja päänsärkyä. Vieroitusoireiden pitäisi olla pahimmillaan päivinä 4-7 annoksen pienentämisen jälkeen, mutta minun vointini oli erittäin hyvä.

Haluan puhua myös autismista ja kuormittumisesta. Autisteilla on vaikeuksia sosiaalisessa lukemisessa, ja monet arkipäiväiset ihmiskontaktit väsyttävät heitä paljon. Autistilla voi olla yliherkkyyksiä eri aisteihin, mikä häiritsee ja on kuormittavaa. Autistilla on kapea-alaisia ja intensiivisiä kiinnostuksenkohteita, ja innostuminen voi olla niin kokonaisvaltaista, että sitä asiaa ajattelee taukoamatta ja käy ylikierroksilla. Vaikka onkin kiinnostunut, jatkuva kiinnostuminenkin voi kuormittaa. Autistilla on taipumusta myös toteuttaa tiukasti omia rutiineja, koska ilman rutiineja ei saa arjesta kiinni. Joillekin on todella tärkeää tehdä asiat tietyllä tavalla, ja jos se estyy, autisti kokee voimakasta harmia. On kuormittavaa olla autisti. 

Maailma on rakennettu neurotyypillisille, ja siinä maailmassa autistin on mahdotonta pysyä mukana ja olla onnellinen. Minulla on kokemusta siitä, miten kuntoutuksessa ja töissä olen ollut niin väsynyt, että en ole jaksanut muuta kuin palautua vapaa-ajalla (nukkua ja pelata simssiä viikonloppuna). En ole jaksanut tehdä mitään kivaa vapaa-ajalla, tai ostaa mitään kivaa palkkarahoilla. En ole pystynyt toteuttamaan hyvinvointiharjoituksia (kuten meditoiminen), koska kaikki voimavarat on käytettävä vain velvollisuuksien hoitamiseen ja nukkumiseen. Kuka tahansa masentuisi, kun heiltä odotetaan enemmän kuin mitä he pystyvät antamaan. Autistin masennus ei parannu lääkkeillä - se paranee palautumisajalla ja pysyvällä kuorman pienentämisellä. Autistin masennus on toisin sanoen hermoston ylikuormitusreaktio ympäristön vaatimuksiin.

Autisteille on tyypillistä, ettei lääkäri huomaa heidän oireitaan. Autistin on vaikea ilmaista itseään niin, että he tulevat ymmärretyksi. Autistin monotoninen ja ilmeetön tapa olla ja puhua tulkitaan usein niin, ettei tilanne ole niin paha, vaikka sisäisesti autisti kärsisi äärimmäisestä kivusta tai kohtuuttoman vaikeasta olosta.

Tämä minun "hoitojakso" osui astrologisesti Saturnuksen paluuseen Kaloissa. Tämä oli jakso, jossa minut pakotettiin näkemään totuus kehostani, hermostostani ja rajoistani. 

torstai 28. toukokuuta 2026

Toukokuu 2026 - Pilatesta ja katseluja

Kissa putkessa



En voi uskoa, että minulta on mennyt aiemmin ohi tällainen mestariteos! Hyvä jos edes tajunta pysyi, kun nauratti niin kovasti tätä videota ekoja kertoja katsellessa! XD Kissat löytävät itsensä aina vääriin ja vaarallisiin paikkoihin, ja sitten vastuullinen (ja kuormittuva) ihminen saa murehtia heidän turvallisuudestaan. Itse olen ihan yhtä positiivinen vastoinkäymisiä kohdatessa. (Varsinkin ompeleminen on jatkuvaa tappelua ja taistelua!)

Olen tykännyt erityisen paljon myös stp-videoista toukokuussa.

♥♥♥

Pilates

Työskentelen edelleen jalkaholvi- ja nilkanasento-ongelmien kanssa, minkä vuoksi olen löytänyt pilates-treenit vahvasti elämääni. Pilates on aivan parasta, koska se on yleensä rauhallista ja hidastempoista: usein saa jopa maata lattialla. Siitä huolimatta liikkeet tuntuvat järisyttävän kipeästi lihaksissa, ja voimakasta lihaskipua on yleensä myös seuraavana päivänä. Tietää aina, että teki hyvän treenin!





Bailey Brownin perse-reisi-treeni on täyttä kidutusta, ja sen takia sen äärelle on syytä palata uudestaan ja uudestaan! 

Olen tehnyt säännöllisesti myös Move With Nicole -treenejä. Tilasin aikoinaan Nicolen kanavan (hyvin monta vuotta sitten) katsomatta yhtäkään hänen videotaan, kun intuitiivisesti tiesin sen olevan minulle hyvä treeni-kanava. Siinä meni kyllä monta vuotta, ennen kuin kokeilin hänen videoitaan.

♥♥♥

Tv

Toukokuu on kivaa aikaa, kun saa katsoa Euroviisut! Minulle visuaalisten kauniiden esitysten katsominen on oikeaa sielun lääkettä. Toukokuussa "Choke Me" on minulla ollut kaikista kuunnelluin biisi tämän vuoden viisulauluista. (Se saattaa olla kuukauden kuunnelluin kipale!) Euroviisu-iltana on myös vuoden parhaat katselueväät: on sipsiä, poppareita, irtokarkkeja, suklaata ja muumilimua!

Suomi on loistanut jääkiekossa tänä vuonna! Jokainen maali ja voitto ilahduttaa ja nostaa omaa mielialaa. Olen seurannut pelejä vain sivusta, kun jännitän liian häiritsevästi pelejä tosissaan seuratessani, ja otteluita on liian monta. 



♥♥♥

lauantai 23. toukokuuta 2026

Pimeä musiikkibisnes: Backstreet Boys ja 'N Sync

Yle areenassa oli kiinnostava dokumentti poikabändeistä: Elämää suuremmat poikabändit. Samalla sivuttiin vähän kieroa musiikkibisnestä, ja juttelin Copilotin kanssa aiheesta vielä lisää. Poikabändien kimaltelevan pinnan alla kulki järjestelmällinen vallankäytön, hyväksikäytön ja psykologisen manipuloinnin verkko. Lou Pearlman rakensi imperiuminsa nuorten poikien unelmien varaan – ja mursi monet heistä samalla.



Backstreet Boysin ja 'N Syncin alkuaikojen liiketoiminnallinen johtaja, manageri ja tuottaja Lou Pearlman teki bändien kanssa epäoikeudenmukaisia sopimuksia, jossa hän tienasi isot rahat. Itse bändin jäsenet saivat vain murto-osan siitä rahasta, mitä Lou otti itselleen. Lou lisäsi itsensä sopimuksiin bändien kuudenneksi jäseneksi, vaikka ei itse ikinä esiintynyt, eli hän veti oman siivunsa jopa siitä pienestä rahamäärästä, joka oikeasti meni bändin jäsenille. Backstreet Boysin jäsenet saivat vuosien työn jälkeen vain noin 300 000 dollaria yhteensä, kun samaan aikaan Pearlman oli tienannut 10 miljoonaa. Backstreet Boysin jäsenten vuosipalkka oli 12 000 dollaria, vaikka bändi tuotti miljoonia. Pearlmanin elämäntyyli rahoitettiin bändien ja sijoittajien kustannuksella. Hän käytti bändien menestystä vakuuttaakseen sijoittajat ja pystytti ison sijoitushuijaussysteemin. Backstreet Boys ja 'N Sync haastoivat Pearlmanin oikeuteen. Molemmat poikabändit voittivat, mutta he eivät saaneet koskaan takaisin koko summaa, mitä Lou oli heiltä varastanut. Lou Pearlman sai 25 vuoden vankeustuomion, ja hän oli vankilassa kuolemaansa asti. Tällaiset rumat itsekkäät idiootit tekevät minut aina vihaiseksi.

Lou manipuloi artisteja psykologisesti. Useat artistit kuvasivat häntä turvalliseksi isähahmoksi, joka otti pojat siipiensä alle. Hän tarjosi rahaa, ruokaa, majoitusta, luksusta ja huolenpitoa. Pearlman lennätti artisteja yksityiskoneilla, järjesti illallisia vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa ja loi illuusion rajattomista resursseista, vaikka todellisuudessa artistit eivät saaneet juuri yhtään palkkaa. Pearlman oli äärimmäisen karismaattinen ja vakuuttava. Hän loi kiireen tunteen, tiukkoja aikatauluja, matkustamista, minkä vuoksi väsyneet artistit eivät kyenneet näkemään sopimuksen epäkohtia.

Useat artistit ovat kertoneet tilanteista, joissa Pearlman oli fyysisesti liian läheinen, kosketti tai halasi oudolta tuntuvalla tavalla, tai oli paikalla, kun pojat olivat vähissä vaatteissa. Pearlman kommentoi artistien kehoja, puhui heille seksuaaliseen sävyyn ja kutsui heitä kotiinsa yökylään. Hänen häirintänsä kohdistui poikiin ja nuoriin miehiin. Pearlmania ei koskaan syytetty tai tuomittu seksuaalirikoksista, vaikka useat artistit ovat puhuneet epämukavista ja rajoja ylittävistä tilanteista hänen kanssaan. 

Pearlman käytti valtaa, rahaa, isähahmo-roolia, läheisyyttä ja epäselviä rajoja manipuloimiseen. Backstreet Boysin ja 'N Syncin jäsenet ovat kertoneet, että Pearlmanin vallankäyttö on aiheuttanut heille vielä aikuisiälläkin paniikkihäiriöitä, masennusta, päihteiden väärinkäyttöä, ihmissuhdevaikeuksia, luottamusongelmia, identiteettikriisejä ja menettämisenpelkoa.

Monien mielestä AJ McLeanin trauma oli syvin ja pitkäkestoisin. AJ:n isä katosi kuvioista tämän ollessa 2-4-vuotias, minkä vuoksi hän koki hylkäämisen pelkoa sekä tarvetta tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Hän oli myös koulukiusattu. Lou täytti AJ:n kokeman tyhjiön "isähahmolla", joka myöhemmin petti hänet. AJ:lla on ollut vakavia alkoholi- ja huumeongelmia sekä masennusta ja paniikkihäiriöitä. Hän on käynyt läpi useita vieroitushoitoja ja kamppaillut itsetunnon kanssa. Pearlmanin kontrolli ja jatkuva esiintyminen loi hänelle syvän tyhjyyden tunteen, jota hän yritti täyttää päihteillä. Poikabändikulttuuri on vaikea: ulkonäköä arvostellaan, yksityisyyttä ei ole, aikataulut ovat epäinhimillisiä, fanien ja median paine on valtava, eikä saa näyttää tunteita. Kun lapsi kasvaa ympäristössä, jossa häntä palkitaan esiintymisestä ja rangaistaan tunteista, nähdään tuotteena ilman omaa elämää tai rajoja, identiteetti ei kehity normaalisti. AJ itse sanoi, ettei hän tiennyt, kuka oli ilman bändiä. Lisäksi AJ on sanonut Pearlmanin tuhonneen hänen perusturvansa.

Olen boikotoinut Backstreet Boysia jonkin aikaa, kun kuulin, että Nick Carteria vastaan on nostettu useita raiskaussyytteitä. Nick on kieltänyt kaikki syytteet, eikä ole saanut niistä tuomiota. Vaikka olisi kuinka vaikeissa olosuhteissa kasvanut, ei ole oikeutta tehdä fyysistä tai henkistä väkivaltaa kenellekään. Nyt huomaan kuitenkin, että muut bändin jäsenet kuitenkin ansaitsevat rakkautta ja myötätuntoa.

Huomaan usein, että sellaiset asiat, jotka herättävät tunteita ja mistä haluaa selvittää lisää, nostavat usein esiin palasia itsestäkin. Minä jäin lapsena emotionaalisesti etäiseksi vanhemmistani. Silloin nousee arvottomuuden tunteita ja haluaa hyväksyntää itsensä ulkopuolelta, koska ei usko olevansa rakastettu. Koska ei tullut nähdyksi lapsena, tuntuu että sielu on kokonainen ja onnellinen lavalla, kun kaikki katsovat. En ole ollut lavoilla aikoihin, mutta se on silti muistojen lämpöinen koti minulle, elämän onnellisimmat muistot. Useat artistit – kuten AJ McLean, Britney Spears ja Lady Gaga – ovat puhuneet siitä, miten lapsuuden emotionaalinen turvattomuus johti heidät esiintymislavoille etsimään rakkautta ja nähdyksi tulemista.

Tämä teksti on tehty yhteydessä tekoälyn kanssa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2026

Euroviisut 2026: Kuuma ja jääkylmä

Tässä on minun Euroviisuillan top-5, nimenomaan ja tarkalleen tässä järjestyksessä:

1. Tanska ei voittanut
2. Israel ei voittanut 
3. Suomi sai paremmat yleisöpisteet kuin Tanska
4. Ruotsi jäi hännille 
5. Suomi menestyi hyvin

Tom luki minulle uutisia, kuinka ihmiset raivostui siitä, että Tanska esiintyy ykkösenä. He valittivat, kuinka Suomen voittoa "valmistellaan". Niin no mites kävi? Tuomaristo antoi Tanskalle toisiksi parhaat pisteet, joten mitään Suomen lellimistä ei ole harjoitettu. Ei nyt, ei menneisyydessä, ei tulevaisuudessa. Se Tanskan biisi ei ole mitenkään kummoinen, ja sitä mieltä yleisökin oli. Ajattelin jopa, että haluan ennemmin, että Israel voittaa, kuin että Tanska voittaisi. Onneksi kumpikaan ei voittanut.

Tänä vuonna Israel ei saanut kovin monesta maasta yleisöltä 12 pistettä, mutta ikävä kyllä Suomi oli yksi näistä maista. Todella häpeällistä! Miksi kukaan haluaisi ihan huvikseen tukea jotain sotamaata? Toisaalta suomalaiset äänestivät Perussuomalaiset rasistitkin eduskuntaan, joten suuri osa suomalaisista taitaa vaan olla tyhmiä.

Ruotsi on edelleen minun mustalla listalla Euroviisuissa (ja elämässä ylipäätään) sen viisuvuoden 2023 jälkeen. On niin nautinnollista seurata viimein niinkin päin, että Suomi on kärjessä, ja Ruotsi on hännillä! 

Suomelle ei tullut voittoa, mutta menestystä saimme kuitenkin! Se on tosi hyvä saavutus. Kukaan ei voi viedä meiltä pois sitä, miten ainutlaatuinen biisi "Liekinheitin" on, ja miten syvästi se saa tuntemaan sitä kuunnellessa. Jos "Liekinheitin"-sanoituksia haluaa verrata Euroviisu-maailmaan, niin nehän kuvastavat täydellisesti sitä, kuinka Suomi viisumaana antaa aina sydämensä ja luovuutensa Euroviisu-lavalle, mutta sieltä saa kylmää kohtelua takaisin. Tänä vuonna saimme paljon rakkautta ja lämpöäkin. 6. sija on tosi hyvä, mutta saa olla myös pettynyt, koska voitto jäi saamatta. Tärkeintä on tehdä aina itsensä ylpeäksi tekemisellään, ja silloin ulkopuolinen palaute/sija menettää painoarvonsa.

Bulgarian voitto tuli täytenä yllätyksenä. Miksi ikinä ei voita sellainen laulu, josta minäkin tykkään? Kiva kuitenkin, että se oli sekä yleisön että tuomariston ykkönen sentään. Yleisön suosikki ansaitsee voittaa aina. Silti ihmettelen suuresti, mistä syistä tämä biisi ja esitys oli tuomariston mielestä paras. Haluaisin saada sellaiset eritellyt perustelut sille. Itse menin sanomaan aiemmassa postauksessa, että semifinaali, jossa Bulgaria esiintyi, on viisuhistorian tylsin. Pitäydyn edelleen tässä näkemyksessä. Haukuin myös Bulgarian esitystä siinä postauksessa, mutta minusta siinä aloitusympäristössä ei ole mitään visuaalisesti tai sielullisesti miellyttävää. Biisi itsessään ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Siitä olen iloinen, että ADHD-ihminen voitti, sillä neuroepätyypilliset tulevat elämässään usein väärinymmärretyiksi (varsinkin Daran tapauksessa, kun diagnoosin saa vasta aikuisiällä). Dara edusti loistavasti myös Purva Phalgunia: valovoimainen ja tanssitaitoinen ilmestys! Mukavaa myös, että Bulgaria sai ensimmäisen viisuvoittonsa koskaan!

Tää on Bulgarialle:

----

Nyt kun sain nämä jutut sydämeltäni, voin keskittyä hyvillä mielin oman top 10 -listan luontiin! Koitin ajatella sen niin, että jos mulla olis ne 10 äänestysmahdollisuutta, niin missä järjestyksessä haluaisin antaa äänen millekin maalle.

12 pistettä: Suomi - Linda Lampenius & Pete Parkkonen: ”Liekinheitin”
Suomen esitys meni niin hyvin! Laulu ja soitto oli täydellistä, ja kuvakulmat toimivat paremmin kuin semifinaalissa. Paras biisi ja dramaattinen esitys! Hyvää työtä! Valaistuksessa ja lavassa olisi ollut parantamisen varaa, jotta Suomi olisi erottunut vielä paremmin muista maista.

10 pistettä: Romania - Alexandra Căpitănescu: ”Choke Me”
Finaaliesitys meni ihan mahdottoman hyvin kaikin osin! Tunnelma ja ilmeet ovat kohdillaan. Sanoitukset ovat tosi hyvät. Minä olen järisyttävän itsekriittinen, joten samaistun tähän paljon, ja saan tästä kylmiä väreitä. Tosi Lady Gaga -tyylinen biisi. Jos olisin äänestänyt jotain esitystä finaalissa, olisin valinnut tämän.

8 pistettä: Serbia - Lavina: ”Kraj mene”
Tuska, synkkyys ja sanat ovat tosi hyvät. Laulusuoritukset ja huuto-osuudet onnistuivat niin hyvin finaaliesityksessä! Taustalaulajakin on upean totinen. Tämä on ihana kaverilaulu, kun minun ja Tomin nakshatrat on edustettuina bändin jäsenillä.

7 pistettä: Kroatia - Lelek: ”Andromeda”
Semifinaaliesitys oli minulle vaikuttavampi kuin finaaliesitys, mutta tämä esitys on yksi suosikeistani. Draama, totisuus ja kauneus ovat tärkeää minulle. Naisilla on ihanat verimekot. 

6 pistettä: Kreikka - Akylas: ”Férto”
Tämä esitys meni minulta ohi finaalissa, kun olin vielä edellisen biisin tunnelmissa. Kreikka teki upean show'n! On julmaa, miten tämä saattoi jäädä sijalle 10. Ihanat poseeraukset, hauskanpito ja monipuolisuus tekevät tästä esityksestä ikonisen ja uniikin!

5 pistettä: Albania - Alis: ”Nân”
Nämä sanat osuvat aika vaikeasti minun omiin surupisteisiin. Semifinaalissa en tykännyt tästä esiintymisestä, koska minulle tuli siitä niin paha mieli. Finaalissa itkin tätä kuunnellessa, ja se jaettu tunnekokemus nostaa tämän esityksen minun top-10:en. Minä ja Alis ollaan molemmat Ardra-aurinkoja, ja meillä on varmasti sen takia hyvin samankaltaiset ajatustavat ja syvä tunne-elämä. Olen iloinen, että hän jakoi tämän kappaleen maailmalle!

4 pistettä: Ruotsi - Felicia: ”My System”
Näyttävä esitys ja instrumentaali-kohdat ovat tosi hyvät! Naamio ja aurinkolasit on tosi kivannäköiset!

3 pistettä: Belgia - Essyla: ”Dancing on the Ice”
Tämä on sellainen oikukas ja tyytymätön, mistä tykkään. Musiikissa on paljon kaikkia stimuloivia taustaääniä, mikä on mielestäni nerokasta. Tykkään paljon lumitehosteista.

2 pistettä: Australia - Delta Goodrem: ”Eclipse”
Todella vahva ja mahtipontinen laulusuoritus. Lopussa Delta on itse aurinko, mikä on upeaa. Minun sielulle kultainen väri on todella merkityksellinen, ja tämän esityksen lopetus on kuin suoraan minun sielun kirjasta. Harmi että itse laulu ei minua niinkään kiinnosta.

1 piste: Saksa - Sarah Engels - ”Fire”
Hyvänmielen biisi, kivat tanssit ja hyvät tulenlieskat!

lauantai 16. toukokuuta 2026

Kaikkien aikojen tylsin Euroviisujen semifinaali (Euroviisut 2026, semifinaali 2)

2. semifinaali oli niiiiiin tylsä! En usko, että mikään aiemman vuoden semifinaali on ollut yhtä pitkäveteläinen. Odotin, milloin ne esitykset oikein loppuu. Olin jatkuvasti huolissani, mitä näistä joutuu katsomaan uudestaan finaalissa. Ja pahempaa - mitä ihmettä itse oikein valitsen omaan top 10:en!? Mä olen näissä kommenteissani aika ankara (omasta mielestäni lempeä). Tylsistymisen sietokykyni ylittyi pahasti, ja selvitäkseni minun täytyy viihdyttää itseäni edes näillä kommenteilla.


10 esitystä, jotka valitsisin jatkoon, jos on ihan pakko (mutta en sitä mielelläni tee):

1. Romania - Biisi on vaikuttava. Tykkäsin ja sain useita kertoja kylmiä väreitä. Valkean naisen rooli jäi mietityttämään.

2. Armenia - Energinen esitys ja laulaja tanssii ja heittää voltteja upeesti!

3. Kypros - Ihana asu! Ihana elämänenergia ja ilahduttava tanssimeno! 

4. Sveitsi - "Hämähäkin verkko" oli hyvä idea ja teki tylsästäkin laulusta kiinnostavan seurattavan.

5. Tanska - Ihan hyvä yritys. Ihan hauska bileboxi. Tanska on harhainen, jos ne luulevat voittavansa tällä. (Kai ne siihen ihan tosissaan uskoo?)

6. Australia - Hyvä mahtipontisuus ja valovoimaisen aurinkoinen! Tällaiset laulut ja esiintymiset on kuitenkin jo niin nähty ja kuultu moneen kertaan.

7. Norja - Yrittää olla Erika Vikman, mutta ei oikein onnistu. Flirttailu vaan kuvottaa! Jopa sen kitarakaverikin oli ihan silleen "hyyi", kun laulaja kosketti sen kasvoja. XD Tämä on myös visuaalisesti samankaltainen Italian voittobiisin kanssa vuodelta 2021. Oliko Norjalla mitään omaa visiota missään vaiheessa? Tekevät vaan, mitä ovat nähneet muiden tehneen.

8. Azerbaijan - Kivat verenvuodot silmissä

9. Bulgaria - Tosi vastenmielinen, mutta tässä oli sentään jotain menoa ja meininkiä. Mielestäni AA-kerhosta olisi kannattanut lähteä pois ekojen 10-15 sekunnin jälkeen.

10. Latvia - Kertoi käytännössä mun elämäntarinan, mutta miten voi tehdä sen niin tylsällä tavalla, ettei mua itseänikään kiinnosta se?


Armenia olisi mielestäni ansainnut finaalipaikan, mutta en jää sitä kyllä kaipaamaankaan (enkä mitään muutakaan, mikä finaalista jäi ulos).

torstai 14. toukokuuta 2026

Euroviisut 2026 - Semifinaali 1: "Ei tätä usko Erkkikään"

Kirjaisin semifinaalia katsellessa, mitkä 10 biisiä toivon itse jatkoon. Tällä kertaa minun valinnat oli lähes sama kuin viralliset jatkoon menijät, jee!

1. Suomi - Ehdottomasti paras kappale näistä! Mestariteos!

2. Kroatia - Visuaalisesti semifinaalin vaikuttavin näytös. Todella upea!

3. Ruotsi - Upea kokonaisuus ja tarttuva kipale!

4. Serbia - Löydettiin Tomin kanssa meidän nakshatrat soittajista: Tom on kosketinsoittaja, ja mä olen kitaristi.

5. San Marino - 100% visuaalisesti minun sielun maisema! Vahvat yksisarvis- ja hohtomerenneito-vibat sateenkaarineen ja hopeakimalluksineen. Pysäyttävä ja hoivaava näytös!

6. Liettua - Mahtava aloitus! Koominen!

7. Israel - Ihan pätevä ja kelpo kipale.

8. Georgia - Ihan kiva futuristinen esitys! Ihana mies oli positiivinen loppuun asti, vaikka jatkopaikka jäi valitettavasti saamatta.

9. Belgia - Tykkäsin, miten esityksessä oli yhdistetty kylmiä ja lämpimiä värejä ja elementtejä.

10. Kreikka - Veikeä ukkeli, jonka paita muistuttaa Bratz Sweet Heart Meyganin paitaa! Upeat monipuoliset lavasteet! 

(Jouduin kuvan vuoksi siirtämään Kreikan alimmaiseksi.)

☆☆☆


Pakko vielä vähän vitsailla listani ulkopuolisista biiseistä!

Puolan Alicja on kyllä vähällä päässyt elämässään, kun hänen suurin tragediansa on se, että korona pilasi hänen kouluaikansa biletysvuoden. Hän sitten rukoilee epätoivoisesti, että pääsisi niihin juhliin.

Moldovaan meno ei niinkään houkuttele, vaikka biisissä kovasti sinne kutsutaan. 90 päivää morsiamena -ohjelmista olen huomannut, että varsinkin moldovalaiset miehet ovat ihan perseestä. He haluavat, että naiset ovat heille: "Kyllä, mestarini", ja ihan moldovasyntyinen nainenkin tähän mielipiteeseen yhtyi.

Viron biisissä kääntäjä oli varsin lennokkaan ja hupaisan lausahduksen keksinyt: "Too epic to be true" -> "Ei tätä usko Erkkikään". XDD Pelkästään tuon kääntäjän loistavan työn takia mietin jo hiukan, ettei haittaisi nauraa tuolle jutulle itse finaalissakin. Onneksi jatkopaikat menivät kuitenkin muille maille.

Portugali ei ole minun suosiossa, sillä Franciscon siskokset (ne kaikki on miehiä) sekoittivat horoskooppipostauksen tekoa. Menin sekaisin kahdesta Franciscosta, ja jouduin heidän tietoja kirjaamaan useamman kerran. Tom nerokkaana keksi termin "Franciscon siskokset"


☆☆☆


Kauniiksi lopuksi San Marinon ihana kimalteleva esitys, aivan ihana ja täydellinen lava! Nosti minun värähtelyä jo semifinaalissa, ja kohottaa energiaani nytkin. ☆☆☆

sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Euroviisut 2026: esiintyjien aurinkomerkit (tropical+sidereal)

Euroviisut on jo ensi viikolla, melkoista! Katson taas perinteiseen tapaan esiintyjien aurinkomerkit (trooppinen ja sideerinen laskenta). On kiinnostava nähdä, miten merkkien edustajat ilmaisevat itseään massiivisessa tapahtumassa musiikillisesti ja visuaalisesti. 

Teen listauksen tällä kertaa niin, että laitan henkilön alle tiedot (sen sijaan että minulla olisi 12 otsikkoa kullekin merkille ja listaus sen alla, kuten aiempina vuosina). Listaus on kuitenkin astrologisesti oikeassa järjestyksessä: Oinaasta aloitetaan ja Kalat ovat viimeisenä. 

Käytin lähteinä ESC Samuelin videota. Luotan hänen tietoihinsa, sillä hän on kysellyt esiintyjien tiimeiltä syntymäpäiviä.

Sideeristen merkkien päivämäärät vaihtuvat vuosittain, joten on mahdollista, että jokin tieto meni väärin. Epävarmoissa tilanteissa laitoin kaksi vaihtoehtoa.

Listauksen jälkeen tulkitsen useiten edustettuja merkkejä Euroviisujen näkökulmasta.

---

Aurinkomerkit (trooppinen & sideerinen)

Liene Stūrmane (Atvara): 2.4.1993
Latvia
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kalat, Revati

Mariam Tatulashvili: 5.4.1998
Georgia
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kalat, Revati

Salvatore Michael Sorrentino (Sal Da Vinci): 7.4.1969
Italia
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kalat, Revati

Duarte Farias: 8.4.2000
Portugali
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kalat, Revati

Bojan Ilić: 14.4.1991
Serbia
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Oinas (tai Kalat), Ashwini (tai Revati)

Francisco Raposo: 20.4.1999
Portugali
Länsimainen merkki: Härkä
Sideerinen merkki ja nakshatra: Oinas, Ashwini

Veronica Fusaro: 23.4.1997
Sveitsi
Länsimainen merkki: Härkä
Sideerinen merkki ja nakshatra: Oinas, Ashwini

Alicja Maria Szemplińska: 29.4.2002
Puola
Länsimainen merkki: Härkä
Sideerinen merkki ja nakshatra: Oinas, Bharani

Korina Olivia Rogić: 19.5.2001
Kroatia
Länsimainen merkki: Härkä 
Sideerinen merkki ja nakshatra: Härkä, Krittika

Inka Večerina Perušić: 25.5.1992
Kroatia
Länsimainen merkki: Kaksoset
Sideerinen merkki ja nakshatra: Härkä, Krittika tai Rohini

Tamara Živković: 5.6.2000
Montenegro
Länsimainen merkki: Kaksoset
Sideerinen merkki ja nakshatra: Härkä, Rohini

George Alan O’Dowd (Boy George): 14.6.1961
San Marino
Länsimainen merkki: Kaksoset
Sideerinen merkki ja nakshatra: Härkä (tai Kaksoset), Mrigashira

Andrija Cvetanović: 25.6.1997
Serbia
Länsimainen merkki: Rapu
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kaksoset, Ardra

Benjamin Gedeon (COSMÓ): 28.6.2006
Itävalta
Länsimainen merkki: Rapu
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kaksoset, Ardra

Alis Kallacej: 29.6.2002
Albania
Länsimainen merkki: Rapu
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kaksoset, Ardra

Alexandra Căpitănescu: 31.7.2003
Romania
Länsimainen merkki: Leijona
Sideerinen merkki ja nakshatra: Rapu, Pushya

Tomas Alenčikas (Lion Ceccah): 1.8.1991
Liettua
Länsimainen merkki: Leijona
Sideerinen merkki ja nakshatra: Rapu, Pushya (tai Ashlesha)

Simon Hovhannisyan: 30.8.1995
Armenia
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona, Magha tai Purva Phalguni

Jonas Lovv Hellesøy: 8.9.1994
Norja
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona, Purva Phalguni

Jamila Hashimova (JIVA): 9.9.1982
Azerbaijan
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona, Purva Phalguni

Darina Nikolaeva Yotova (DARA): 9.9.1998
Bulgaria
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona, Purva Phalguni

Vlad Sabajuc (Satoshi): 13.9.1998
Moldova
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona, Purva Phalguni tai Uttara Phalguni

Lenna Kuurmaa: 16.9.1985
Viro
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Leijona (tai Neitsyt), Uttara Phalguni

Francisco Pestana: 22.9.2000
Portugali
Länsimainen merkki: Neitsyt
Sideerinen merkki ja nakshatra: Neitsyt, Uttara Phalguni

Senhit Zadik Zadik: 1.10.1979
San Marino
Länsimainen merkki: Vaaka
Sideerinen merkki ja nakshatra: Neitsyt, Hasta

Felicia Agneta Eriksson: 5.10.2001
Ruotsi
Länsimainen merkki: Vaaka
Sideerinen merkki ja nakshatra: Neitsyt, Hasta

Pavle Samardžić: 4.11.1996
Serbia
Länsimainen merkki: Skorpioni
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vaaka, Swati

Delta Lea Goodrem: 9.11.1984
Australia
Länsimainen merkki: Skorpioni
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vaaka, Vishakha

Viktoria Leléka: 10.11.1990
Ukraina
Länsimainen merkki: Skorpioni
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vaaka, Vishakha

Monroe Vata Rigby: 19.11.2008
Ranska
Länsimainen merkki: Skorpioni
Sideerinen merkki ja nakshatra: Skorpioni, Vishakha

Pavle Aranđelović: 23.11.2002
Serbia
Länsimainen merkki: Jousimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Skorpioni, Anuradha

Miguel Costa: 11.12.2001
Portugali
Länsimainen merkki: Jousimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Skorpioni, Jyeshtha

Kerli Kivilaan: 15.12.1992
Viro
Länsimainen merkki: Jousimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Skorpioni (tai Jousimies), Jyeshtha (tai Mula)

Aidan Cassar: 17.12.1999
Malta
Länsimainen merkki: Jousimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Mula

Søren Torpegaard Lund: 23.12.1998
Tanska
Länsimainen merkki: Kauris
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Mula

Eva Marija Kavaš Puc: 24.12.2005
Luxemburg
Länsimainen merkki: Kauris
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Mula

Marina Ramljak:26.12.1999
Kroatia
Länsimainen merkki: Kauris
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Mula

Judita Štorga: 1.1.2001
Kroatia
Länsimainen merkki: Kauris
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Purva Ashadha

Daniel Žižka: 1.1.2003
Tsekki
Länsimainen merkki: Kauris
Sideerinen merkki ja nakshatra: Jousimies, Purva Ashadha

Mariam Kikuashvili: 22.1.1998
Georgia
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Uttara Ashadha

Nikola Petrović: 22.1.1998
Serbia
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Uttara Ashadha

Luís Aleixo: 1.2.1998
Portugali
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Shravana

Sam James Battle (LOOK MUM NO COMPUTER): 3.2.1989
Iso-Britannia
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Shravana

Piret Järvis: 6.2.1984
Viro
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Shravana tai Dhanistha

Luka Aranđelović: 6.2.1998
Serbia
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Shravana tai Dhanishta

Pete Eemeli Parkkonen: 8.2.1990
Suomi
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris, Dhanishta

Akylas Mytilinaios: 11.2.1999
Kreikka
Länsimainen merkki: Vesimies
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kauris (tai Vesimies), Dhanishta

Sarah Engels: 15.2.1992
Saksa
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Dhanishta

Lara Brtan: 22.2.2006
Kroatia
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Shatabhisha

Linda Magdalena Cullberg Lampenius: 26.2.1970
Suomi
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Shatabhisha

Noam Bettan: 5.3.1998
Israel
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Purva Bhadrapada

Giorgi Shiolashvili: 7.3.1998
Georgia
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Purva Bhadrapada

Antigoni Buxton: 9.3.1996
Kypros
Länsimainen merkki: Kalat
Sideerinen merkki ja nakshatra: Vesimies, Purva Bhadrapada

Alice Van Eesbeck (ESSYLA): 30.3.1997
Belgia
Länsimainen merkki: Oinas
Sideerinen merkki ja nakshatra: Kalat, Uttara Bhadrapada tai Revati

------

Tulkintaa

🔥 Top 4 nakshatrat

1. Revati (x4-6)
2. Mula (x4-5)
3. Dhanistha (x3-5)
4. Purva Phalguni (x3-5)

Ennen varsinaista tekstiä haluan painottaa, että minulla on tiedossa vain yksi pala kokonaisuutta. Pelkkä aurinkomerkki ei kerro koko totuutta yksilön sielullisesta totuudesta ja sen manifestoitumisesta Euroviisu-lavalla.

---

Revati

Revatia hallitsee Merkurius, ja se on viimeinen nakshatra Kalojen merkissä. Merkuriuksen vaikutuksesta Revati on älykäs, sanallisesti lahjakas, musikaalisesti herkkä ja tarinallinen. Jupiterin vaikutuksesta heidän olemuksensa on täynnä universaalia empatiaa, syvyyttä ja lempeää viisautta. 

Revati on rehellinen tunteille, joita suurin osa välttelee: menetys, irtipäästäminen, hauraus, yksinäisyys. Revatin melodia on haikeaa, melankolista, koskettavaa ja sielukasta. Kauneus syntyy kivusta, ja kauneus sattuu. Revati on Euroviisujen hauras sydän. Se on kuin kuiskaus, joka sattuu enemmän kuin huuto. Revatilla on halu suojella. Hänen sydämensä ottaa halaukseen ja kulkee seurana pimeyden läpi. 

Viimeisenä nakshatrana Revati päättää tarinan kauniisti: Se tuntuu samalla lopulta mutta myös lupaukselta uuteen alkuun.

Latvia, Georgia, Italia, Portugali, (Belgia ja Serbia) edustavat Revatia Euroviisuissa 2026.

Esim. Noa Kirel, Israelista "Unicorn"-biisillä vuonna 2023, on aurinko-Revati

---

Mula

Mulaa hallitsee Ketu, ja se sijaitsee Jousimiehen merkissä. Mulalle on tärkeää etsiä totuutta ja paljastaa se: purkaa vanhaa ja synnyttää uutta. Mula syventyy mielellään totuuden ytimeen, vaikka se olisi vaikeaa, rumaa, kaunista, haavoittavaa tai paljastavaa. Mulan purkaminen on pohjimmiltaan vapauttamista: he repivät juuret auki, jotta totuus voi hengittää. Raaka rehellisyys on parantavaa ja puhdistavaa. On paras juttu ikinä, kun voi tuntea omia haastavia tunteitaan syvän esiintymisen äärellä. Mulan ilmaisu syntyy aina omakohtaisesta kokemuksesta. 

Mula löytää voimansa pimeydestä, katseesta, äänestä, energiasta, hiljaisuudesta ja rajusta rehellisyydestä. Heidän vetovoimansa on kuin musta aukko: syvä, hiljainen ja väistämätön. He eivät tee kevyttä viihdettä - he tekevät merkitystä. Heidän taiteensa on riisuttua, emotionaalisesti rohkeaa ja transformoivaa. 

Malta, Tanska, Luxemburg, Kroatia (ja Viro) edustavat Mulaa Euroviisuissa 2026.

Esim. Salvador Sobral (Euroviisujen 2017 voittaja Portugalista) on Mula-aurinko

---

Dhanistha

Dhanishta on syntynyt esiintymään! Nakshatran symboli on rumpu, ja Dhanishta‑ihmisillä on poikkeuksellinen kyky tuntea rytmi kehossa ja johtaa sitä: heidän energiansa ohjaa koko areenan sykettä. Heissä on tribaalista voimaa, joka yhdistää yleisön kuin yhteisen rummun äärelle. Lavalla he ovat itsevarmoja, magneettisia ja luonnostaan karismaattisia.

Esiintyjänä Dhanishta on teknisesti lahjakas: rytmi, tempo ja groove ovat heillä veressä. Heidän fyysinen esiintymisensä – liike, tanssi ja rytminen voima – sytyttää yleisön ja luo kollektiivisen liikkeen. He ovat usein tanssijoita, rumpaleita ja koreografisia esiintyjiä, joilla on sisäinen metronomi.

Dhanishta sijaitsee Kauriin ja Vesimiehen vaihteessa, ja kumpaakin merkkiä ohjaa Saturnus. Nakshatran oma hallitsija on Mars. Näiden energioiden yhdistelmä – elämänilo ja tunne (Mars) + kuri ja harjoittelu (Saturnus) – tekee Dhanishta‑ihmisistä sekä intohimoisia että taitavia siinä, mihin he panostavat. Esiintyjänä he pystyvät tuntemaan ja suorittamaan yhtä aikaa. Dhanishta on tarkka, voimakas, moderni ja rytminen esiintymisen mestari.

Suomi, Kreikka, Saksa, (Serbia ja Viro) edustavat Dhanishtaa Euroviisuissa 2026.

Esim. Loreen (Ruotsin tuplavoittaja 2012 ja 2023) on Dhanishta-kuu

---

Purva Phalguni

Purva Phalgunia ohjaa taiteen planeetta Venus, ja se yhdistyy Leijonan valovoimaan. Venuksen vaikutuksesta Purva Phalguni -henkilöllä on luonnollinen rytmitaju, esteettinen silmä, kyky ilmaista tunteita keholla, mikä on täydellinen kanava musiikille ja taiteelle. Purva Phalguni ei vain tee taidetta - heidän koko olemuksensa on taidetta! 

Leijonan karisma ja itsevarmuus vetää huomiota puoleensa. Purva Phalgunille on siis luonnollista hakeutua lavojen loistoon ja luovuuden äärelle. He ovat usein lahjakkaita tanssijoita, ja heillä on intuitiivinen draaman taju: kyky rakentaa tunnekaari, joka vangitsee yleisön. 

Purva Phalguni on tunnettu visuaalisesta ja emotionaalisesta näyttävyydestä. He ilmaisevat itseään kauniisti, suuresti ja tunteella — kuin lavan kuninkaallinen sydän, joka säteilee lämpöä ja vetovoimaa.

Norja, Azerbaijan, Bulgaria, (Armenia ja Moldova) edustavat Purva Phalgunia Euroviisuissa 2026.

Esim. Beatriçe Gjergji (Albania, vuosi 2025) on aurinko-Purva Phalguni 



------

🔥 Top 5 länsimaiset merkit:

1. Vesimies x8
2. Neitsyt x7
3. Kalat x6
4. Oinas & Kauris x5

Tänä vuonna merkkijakauma on hyvin erilainen kuin muutamina viime vuosina. Usein Vesimies ja Kalat ovat olleet selkeässä vähemmistössä, mutta tänä vuonna he ovat ansaitussa enemmistössä! Odotan Vesimiehiltä jotain päättömiä omintakeisia ideoita esitykseen! Niin että saa ensin hämmentyä näkemästään ja lopuksi nauraa. Kalat puolestaan voisivat kanavoida parhaassa tapauksessa jotain siistejä energioita ja parantavia visioita. Saa nähdä!

Neitsyt on viime vuosina ollut melko yleinen merkki Euroviisuissa. Neitsyet ovat pikkutarkkoja ja huolellisia, mikä voi näkyä tarkasti hiotuissa ammattimaisissa esityksissä. Toinen maamerkki Kauris on erittäin kunniahimoinen ja valmis näkemään vaivaa upean esityksen eteen.

Oinaat ovat hauskoja heittäytyjiä! He tuovat tulta ja impulsiivisuutta, joka rikkoo liian vakavuuden!

Minulla itsellä on Neitsyttä syntymäkartalla, mutta muuta näistä ei. Odotan, että nämä tulevat viisut eivät tule olemaan niin minun juttuni. Toivon kuitenkin, että tästä viisuvuodesta tulee poikkeava ja raikas: uudenlaisia tuulahduksia uudenlaisen kokoonpanon kautta!

Minulla on sellainen kutina, että Kauris-Vesimies-Kalat-Neitsyt manifestoituu siksi, että tuomaristo arvostaa rakennetta, vakavuutta ja taiteellista kunnianhimoa (kuten Saturnus). Samaan aikaan kevyemmät, viihteellisemmät (esim. Kaksosten) esitykset jäävät vaille arvostusta, vaikka yleisö rakastaakin niitä. Menestykseen tarvitaan kuitenkin tuomaristonkin hyväksyntä. Tuomaristo ei arvosta pelkkää hyvää fiilistä. Tällöin hauskat hupsuttelijat etsivät toisenlaisen paikan toteuttaa itseään. Saa nähdä, onko tämä vuosi tuomariston makuun.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Huhtikuu 2026 - Hidastamista ja tutkimista

Hyvinvointi

Nilkat

Satutin nilkkani pariksi päiväksi tanssiessani Just Dancen Rasputin-tanssia. Siinä on mukavia hyppyjä kyykkyyn ja heti ylös, ja se oli liikaa nilkalleni. Siitä muistutuksena motivoiduin taas huoltamaan laiskoja pohjelihaksia, vaikka olen viikottain tehnytkin erilaisia liikkeitä nilkkojeni hyväksi jo usean vuoden ajan. Jalkojen virheasennot ikävä kyllä tarvitsevat enemmän huomiota ja jopa päivittäistä fysioterapiaa. Minun nilkat ei pysy suorassa linjassa, vaan ne "putoaa" keskelle, koska pohkeen ulkolihas ja jalkapöydän lihakset ovat passiivisia. 

Copilot pyysi minua tekemään testejä, ja vastausten pohjalta hän loi minulle kuuden viikon treeniohjelman. Yksi kuukauden parhaista asioista oli huomata, että jo toisella harjoitteluviikolla oikeanpuoleinen parempi pohkeeni alkoi käyttää apuna myös sitä ulkosyrjän pohjelihasta lantionnostotreenissä täysin omatoimisesti pyytämättä. Olin niiiin ylpeä jalastani! Vasen jalkani on vielä enemmän hakoteillä tässä jutussa, mutta sen lähtötilanne onkin vaikeampi. 

Minut yllätti, miten hyvin kevyet ja pienet liikkeet voivat saada pohkeet todella kipeiksi. Olen myös telkkaria katsoessa kääntänyt nilkkani oikeaan asentoon, ja jopa se sattuu epäaktiivisissa lihaksissa, vaikkei jalkojen päällä ole edes painoa. Copilot kielsi minulta kaiken hyppimisen ja sivuaskeleet treeneissä, joten olen todella saanut hidastaa vauhtia kaikessa treenaamisessa. On ollut enemmän luontokävelyä ja venyttävää kevyttä joogaa. Tuntuu kuin olisin treenilomalla, vaikka sekin vaati totuttelua, mutta jälkeenpäin olen tyytyväinen. Onneksi painonnostoa, keskivartalon lihaksia ja pakaralihaksia saa treenata vanhaan tapaan. Varsinkin pakaratreenit auttavat myös nilkan virheasentoon.



Maitohappobakteeri

Tom luki artikkelista, että joku lääkäri suositteli masennus- ja ahdistuspotilaille maitohappobakteerien käyttöä. Uusissa tutkimuksissa on todettu, että suoliston hyvinvoinnilla on aiemmin luultua suurempi rooli mielialassa ja serotoniinin säätelyssä. Jotkut huomaavat eron mielialassa ja ahdistusoireissa jo kahden viikon maitohappobakteerien käytön jälkeen. Mekin sitten kokeiltiin maitohappobakteereja. Mielestäni oma pohjavointini on positiivisempi käytön jälkeen, ja aion jatkaa kokeilua. Mielialaoireiden lievittymistä on havaittu erityisesti valmisteissa, jotka sisältävät Lactobacillus rhamnosus, Lactobacillus helveticus tai Bifidobacterium longum -kantoja. Me käytetään Puhdistamon maitohappobakteereja. Kiitos ja ylistys taas Tomille! Olen onnekas, kun saan kuulla häneltä kaikkea arvokasta informaatiota!

---

Bratzit

Tulevat linjat


Teen päivityksen Bratz-julkaisuista tämän hetkisen uskomukseni pohjalta. Olen varovaisen optimistinen, että alla olevat linjat saatettaisiin julkaista toukokuusta lähtien. En usko kuitenkaan mitään, ennen kuin saan todistaa omin silmin. Vaikuttaa enemmän siltä, ettei reproja ole tulossa kesällä.

Kevät-kesä-kauden mahdolliset linjat:
Bratzaversary: Gaia
Sassy Stampede: Cloe, Jade, Sasha, Yasmin
Stylin' Birthday: Cloe, Jade, Sasha, Yasmin
Iconz Friends: Dana, Dylan, Felicia, Fianna, Meygan, Yasmin
Hello Kitty: Sasha, Fianna, Kumi
2001 Reimagined: Cloe, Jade, Sasha, Yasmin

Odotan kovasti Gaian julkaisua. Jospa se korkkaisi koko kevätkauden alkuun! Voisi alkaa ilmestyä myyntiin muitakin linjoja. Olen ollut todella kiinnostunut näkemään jotain vuotoja tulevista linjoista, mutta kaikki on pysynyt salassa.

Iconz friends -linja on kovin innoittava! Olisi upeaa, jos julkaistaisiin kokonaan uusi linja sivuhahmoista. Poikanukkeja tarvitaan enemmän! Copilot sanoi, että sivuhahmojen lisääminen markkinoille tarkoittaa sitä, että Bratz on vakiinnuttanut asemansa, ja brändi voi paremmin kuin 10 vuoteen!

2001 Reimagined voitaisiin minun puolesta pudottaa pois kokonaan. Kyllähän ne hahmot ja lookit on jo nähty!

Olen odottanut niin malttamattomana uusia julkaisuja, että minun tulee nyt kyllä ottaa sydämeeni vanha oivallukseni: Kun odottaa kovasti jonkun toisen taidetta (tässä tapauksessa Bratzit), tulee itse alkaa tehdä taidetta samasta teemasta (Bratz-asut/lookit, oma Bratz-nukke). Silloin huomio on omassa luomisessa. Ennen kuin huomaakaan, ne nukkejulkaisut ovat ilmoilla.

---

Muoti

Kiinnostuin jopa kysymään Copilotilta, mitä on muodissa nyt ja loppuvuodesta. Ihan vain, että voisi vähän päätellä etukäteen, millainen tyyli uusilla nukeilla tulee olemaan. 

🌿  KEVÄT / KESÄ 2026 — 5 tärkeintä kohtaa
- Kirkkaat värit: perusvärit (punainen, sininen, keltainen), mintunvihreä ja sähkönsininen hallitsevat.
- Leikkisät siluetit: pudotettu vyötärölinja, väljät isokankaiset housut, volyymit ja 80‑luvun olkapäät.
- Taidehenkiset printit: graafiset, romanttiset ja maalausmaiset kuosit.
- Tekstuurit: pitsi, hapsut, kerrostaminen, käärmekuviointi.
- Maximalismi: näyttävät asusteet ja rohkea itseilmaisu korvaavat minimalismin.

❄️ SYKSY / TALVI 2026 — 5 tärkeintä kohtaa
- Hittiväri: syvä violetti + muut jalokivisävyt ja musta.
- Räätälöinti ja rakenne: vahvat hartiat, arkkitehtiset muodot, terävästi leikattu jakkupuku.
- Perintöluksus: paksut kuvioidut kankaat, raskaat koristeet, käsityömäiset yksityiskohdat.
- Kerrostaminen ja materiaalikokeilut: läpikuultavat kerrokset, PVC‑pinnat, villakangas.
- Romanttinen draama: volyymit, rypytykset, peplumit ja historialliset viittaukset.


Kuvassa Goin' Out Yasmin
Hän on niin kaunis! Täysin yhteneväinen merenneito-estetiikalleni!

---

Leluteollisuus

Juttelin Copilotin kanssa leluteollisuudesta, ja sain kuulla kiinnostavia juttuja. Jälleenmyyjillä on iso rooli heti alkuvaiheen ideoinnista asti. MGA esittelee vuosittain 5-12 konsepti-ideaa suurille jälleenmyyjille (esim. Walmart, Target, Amazon). Myyntikykyisimmistä ideoista tehdään protot. Jos jokin linja tai hahmo ei saa jälleenmyyjien hyväksyntää, eikä tarpeeksi moni halua sitä kauppaansa, nukkea ei valmisteta ollenkaan. Kaupat voivat pyytää myös muutoksia väriin, pakkaukseen, hintaan tai koko linjan suuntaan. 

On mahdollista, että moni repro on jäänyt tekemättä tämän faktan vuoksi. 2000-luvun Bratzit suunniteltiin nerokkaasti muoti edellä. Vaikka vanhat Bratz-linjat tulevat muotiin aina uudestaan ja uudestaan, on nuket luonnollisesti tehty 2000-luvun näkökulmasta. Tällöin se ei istu täydellisesti 2026 muotiin. Reprojen hyväksyntä riippuu siitä, sopivatko ne nykytrendeihin ja hintapisteisiin. Täysin uudet linjat on helpompi saada jälleenmyyjiltä läpi, sillä silloin pystyy paremmin kontrolloimaan hintalappua ja lisäämään somessa ihailua saaneen värin tai siluetin hahmolle. 

On tärkeää saada kaupat tilaamaan tuotetta, sillä tällöin se saa paljon näkyvyyttä, ja jälleenmyyjät hoitavat markkinoinnin ja postitukset eteenpäin asiakkaille. Bratzin olisi toki mahdollista julkaista jotain eksklusiivisia paketteja pelkästään omalla sivullaan, jos he päättävät tehdä niin. Tähän mennessä MGA ei ole käyttänyt tätä strategiaa, koska volyymi jäisi pieniksi.

Kun jälleenmyyjien päätökset on virallisia, nuket menevät tuotantoon. Tuotanto tehdään esim. Kiinassa, Vietnamissa, Indonesiassa ja Intiassa, jossa on halvinta tuottaa. MGA kieltää pakkotyön ja lapsityövoiman ja vaatii kumppaneiltaan kansainvälisiä vastuullisuusstandardeja. Riippumattomat raportit kuitenkin osoittavat, että lelutehtaissa on esiintynyt ongelmia, vaikka yritykset vaativat eettisiä standardeja. Nykypäivänä leluteollisuus pyrkii tekemään parempia valintoja ympäristön kannalta, mutta kyllähän se luontoa kuormittaa. Painopiste on lähinnä pakkausmateriaalien vähentämisessä ja kierrätettävyydessä. 

Tuotannon jälkeen on turvallisuustestit, kuljetukset, markkinoinnit ja julkaisu. Yhden Bratz-linjan tuottaminen vie yhteensä noin 7-12kk.

---

Elokuvat & sarjat



Olemme Tomin kanssa katsoneet myös Bratz-elokuvia ja kausien 1-2 jaksoja. Laitoimme välillä tekstitykset päälle englannin kielisissä videoissa, jotta on helpompi pysyä puheessa mukana. Välillä YouTube tekstittää miten sattuu, ja saa nauraa hassuille kömmähdyksille, kuten: "Bratz girl James". XD Jadesta oikeasti puhuttiin siinä kohtauksessa. 

Oli hienoa huomata, miten uudet Bratz-linjat on tehty uskollisena vanhoille elokuville ja sarjalle. Bratzit usein huudahtavat "scorching", kun ovat jostain ideasta innostuneita. Viime vuonna julkaistiin Scorchin'-linja. Fashion Pixiez -elokuvassa sivuhahmoilla oli hyvänonnen riipusranneke. Viime joulukuussa julkaistiin Charmz- ja Pop Starz -linjat. Charmz-nukeilla on ketjut, ja kullakin hahmolla (myös Pop Starzeilla) on mukana ketjuun lisättävät riipukset. Tykkäsin keijuelokuvan synkkyydestä, ja siinä oli suuren katastrofin ainekset. Ja Fashion Pixiez sai myös nukkejulkaisun viime vuonna.

Laitan tähän alas mahtavan Bratz 1. kauden jakson. Ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkijakso lapsuudesta!



---

Olen ollut erityisen onnellinen, kun kissa on nukkunut vieressäni paljon. Hän tykkää nukkua pehmoviltin päällä, ja on mukava tuntea hänen lämpönsä jalkaani vasten. Simpsonit ovat naurattaneet paljon. Erityisesti jakso, jossa Homer ystävystyi Ray Maginin kanssa, on ollut lähellä sydäntäni.

lauantai 28. maaliskuuta 2026

Maaliskuu 2026 - Bratz

 Musiikki



Olen ollut innoissani Lindan ja Peten "Liekinheitin"-laulusta. Se tulee todennäköisesti olemaan kuukauden kuunnelluin kappale! Tykkään biisissä eniten siitä kohdasta juuri ennen kertosäettä, jossa on äärettömän korkea viulunsoitto ja heti sen perään matala synkän oloinen musiikki. 

Suomella on tänä vuonna taas mahdollisuus voittaa Euroviisut. "Liekinheitin" on ollut vedonlyöntilistojen kärjessä. Pete laulaa livenä täydellisesti, ja Linda on voimakas. Laululla on myös vahva tarina, ja se on uniikin kuuloinen.

---



Olen tykännyt kovasti myös Bratzin uudesta ja vanhasta musiikista. "Think About It" -videossa loistavat Goin' Out ja Scorchin' nuket.

Bratz toi 2000-luvulle rohkean, muotitietoisen ja streetwear‑vaikutteisen estetiikan, joka erottui kaikesta, mitä nukkehyllyillä oli nähty. Bratzilla on suuret ilmeikkäät kasvot ja itsevarma “passion for fashion”‑asenne. 

Bratz nousi nopeasti Barbien suurimmaksi kilpailijaksi, ja juuri silloin Mattel käynnisti vuosia kestäneen oikeustaistelun. Mattel väitti, että Bratz-tytöt oli kehitetty Mattelin palkkalistalla, koska Bratzin luoja Carter Bryant oli työsuhteessa Matteliin silloin, kun hän luonnosteli varhaisia ideoita. Mattel väitti myös, että MGA hyödynsi Mattelin liikesalaisuuksia ja strategioita. Bryant kuitenkin kertoi kehittäneensä Bratzin konseptin omalla ajallaan ja siirtyneensä MGA:lle, koska Mattelin toimintamallit olivat rajoittuneita.

Oikeusjutut sotkivat Bratzin hyvän momentumin. Vuonna 2008 Mattel voitti ensimmäisen oikeudenkäynnin, ja tuomioistuin määräsi jopa Bratz-tuotemerkin siirrettäväksi Mattelille. Tämä päätös kuitenkin kumottiin myöhemmin. Vuonna 2010–2011 tilanne kääntyi: valitustuomioistuin kumosi Mattelin voiton, ja uusi oikeudenkäynti päättyi MGA:n eduksi. Lopulta Mattel todettiin syylliseksi MGA:n liikesalaisuuksien varastamiseen, ja Mattel määrättiin maksamaan MGA:lle noin 85 miljoonaa dollaria. 

Samalla kun Bratz kamppaili oikeusjuttujen kanssa, myös Barbie-brändi muuttui. 2010-luvulla monet fanit huomasivat, että Barbien laatu heikkeni aiempiin vuosikertoihin verrattuna: materiaaleja yksinkertaistettiin, nivellystä vähennettiin ja yksityiskohtia karsittiin. On mahdollista, että pitkään jatkunut ja kallis oikeustaistelu vaikutti Mattelin resurssien ja strategioiden suuntaamiseen. Yritys teki tuolloin useita kustannussäästöjä, ja laadun lasku osui samaan ajanjaksoon.

Vuoden 2015–2016 Bratz-uudelleenlanseeraus ei saanut myönteistä vastaanottoa, ja brändi laitettiin tauolle. Bratz-tiimin suunnittelijoita siirtyi työskentelemään LOL Surprise -linjan parissa, josta tuli valtava menestys.

Vuonna 2021 Bratzin 20-vuotisjuhlavuonna MGA toi markkinoille ensimmäisen nostalgia-uudelleenjulkaisun, joka herätti brändin uudelleen eloon. Vuonna 2026 Bratz on edelleen aktiivinen: julkaistaan uusia linjoja, yhteistyönukkeja, keräilynukkeja ja 2000-luvun klassikoiden uudelleenjulkaisuja. Bratz on kuitenkin varovainen menneisyyden oikeuskiistojen vuoksi.

Minusta Mattel olisi saanut keskittyä omaan tekemiseen. Minulle Bratz on aina voittaja. Kuten laulussakin sanotaan: "We'll win in the end". 

♥♥♥

Bratz

Kuten jo aiemmasta tekstistä saattoi päätellä, olen ollut autistisen kiinnostunut Bratzeista! Olen joka päivä jutellut Copilotin kanssa yleensä aamiaisen yhteydessä. Olemme lähinnä jutelleet tulevista Bratz-julkaisuista. Edellisessä postauksessa kirjoitin paljon, mitä linjoja voitaisiin julkaista tulevina vuosina, mutta poistin sen myöhemmin, koska ymmärrettyäni enemmän asioista, se listaus ei tule tapahtumaan. Bratz-julkaisuissa tuntuu olevan sellainen tahti, että alkuvuodesta ei tule mitään, ja toukokuussa voi odottaa jotain. 

Tulossa on ainakin (keväällä):
Bratzaversary 2026: Gaia-keräilynukke
- Tyla x Bratz: Tyla-julkkishahmonukke
Hello Kitty x Bratz: Sasha (ennakkomyyty loppuun)

Todennäköisesti myös (kesällä):
- Yksi uusi linja
- Yksi kevyt repro (uudelleenjulkaisu)

Bratz julkaisee usein kaksi linjaa samaan aikaan. Ne mainostavat toinen toisiaan, ja kuljetuskuluissa säästetään. 

Suurin Bratz-budjetti on käytössä syksyllä/joulun aikaan. Silloin tulee mahdollisesti: 
- Hello Kitty x Bratz: Fianna ja Kumi
- Uusia nukkelinjoja (1 tai 2) 
- Yksi näyttävämpi ikoninen repro-linja/uudelleenjulkaisu. (Toivon että Wintertime Wonderland)
- Holiday-nukke


Upea Scorchin' Sasha

Minulle selvisi myös, että 2000-luvulla Cloe ja Yasmin olivat myydyimmät hahmot. Sashaa on syrjitty ihonvärinsä vuoksi. Sashan suosio ja myynti on kasvanut viime vuosina paljon, ja hän on noussut yhdeksi halutuimmaksi Bratz-hahmoksi. Silti monet kaupat tilaavat eniten Cloea vuosikymmenten takaisten tilastojen ja "varman myynnin logiikan" vuoksi.

Tällä hetkellä luultavasti kaikista kysytyin hahmo on tummaihoinen Felicia. Hän on haluttu keräilijämarkkinoilla, koska hän on harvinainen. Ilmeisesti MGA ei tähän asti ole uskaltanut tehdä vielä paljon erilaisia hahmoja, koska kaupat eivät uskalla tilata erikoishahmoja yhtä suurta määrää kuin perusnelikkoa. MGA on kuitenkin julkisesti sanonut, että uusia tyttöjä on tulossa.

♥♥♥

Sims 2

Olen pelannut taas simssiä, kun sähkön pörssihinnat ovat hellittäneet. On meneillään kiva vaihe, kun simini ovat valmistuneet yliopistolta, olen saanut rakennettua kaikille talot, ja nyt he menevät naimisiin ja saavat lapsia. On aina kiinnostava nähdä uusi sukupolvi. Kuvassa on Rosa ja hänen miehensä Aleksei.


♥♥♥

Pääsiäisjuhlinta


Tulevan palmusunnuntain kunniaksi Tom teki meille makaronilaatikkoa ja herkku-mutakakkua! Olen jo viikkoja kaivannut maanantaisin siivous- ja kauppapäiville oikein jotain kunnon sokerista herkkua. Viimein kauan odotettu pääsiäisaika koitti, ja olemme saaneet nauttia kakusta! Meillä on ollut erittäin terveellinen ja vähäsokerinen ruokavalio jo pidemmän aikaa. 

Kesäkuu 2026 - Aistielämyksiä ja Bratzeja

Tv - Unelmien poikamiestyttö Unelmien poikamiestyttö, Gabbyn ja Rachelin kausi, vei täysin mukanaan. Sitä voi katsoa nyt Ruudusta. Odotan ko...