Kerron oman tarinani, jotta voin mahdollisesti lisätä tietoisuutta lääkkeisiin liittyen. Prosessi on vielä kesken, mutta jaan tämän hetkisen kokemukseni (elokuusta 2024 kesäkuuhun 2026).
Kaikki alkoi, kun minulle määrättiin mahdolliseen (ja todennäköiseen) endometrioosiin Cerazette-lääkettä. Lääkäri sanoi, että se on kevyt keltarauhashormoni-lääke ja auttaa joitakuita kipujen kanssa. Cerazetten yleinen haittavaikutus (esiintyy yhdellä kymmenestä) on masennus. Minä sain siitä masennusoireita ja jatkuvaa vuotoa. Kestin sitä piinaa 4-6kk, koska en tiennyt, jos olo olisi vaikka tasaantunut alkuoireiden ja ensimmäisten 3kk jälkeen. Olin alkujaan ostanut liian ison paketin hintavaa lääkettä, koska minulla ei ollut entuudestaan kokemusta lääkkeiden käytöstä.
Minun olo meni todella huonoksi. Olin itkuinen ja ärtynyt kokoajan. Päädyin esimerkiksi itkemään ja lyömään itseäni, kun minulla lensi vahingossa kissan herkkukastiketta silmälasin linssiin. Tuntui liian ylivoimaiselta pestä lasit. Saattoi mennä muutama tunti, että palauduin tämän kaltaisista pienistä vastoinkäymisistä, ja niitä tapahtui viikottain ellei jopa päivittäin. Samaan aikaan minulla oli voimakas huoli molempien vanhempieni terveydestä. Vaikka yritin auttaa, minun oli mahdotonta saada aikaan pysyviä parannuksia toisten puolesta.
Silloinen sairaanhoitajani tiesi huonosta lääkkeestä ja kehotti minua olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon, jotta lääke saataisiin vaihdettua. Minulle oli liian kuormittavaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon, koska minulla on vaikea sosiaalinen ahdistus. Yhteydenotto huonon lääkkeen vuoksi ei tuntunut niin tärkeältä, että olisin halunnut käydä tilanteen tuoman ahdistuksen läpi. Samaan aikaan sairaanhoitajani varasi minulle ajan hoitopaikan omalle lääkärille ja puhui mielialalääkkeen aloittamisesta. Kun lopetin Cerazetten käytön, vointini parani välittömästi jo samana päivänä.
Lääkäri oli kiinnostunut kaikista elämäni haasteista lapsuusvuosista nykyhetkeen asti, ja sain pari uutta diagnoosia (ocd ja keskivaikea masennus). Lääkäri esitteli minulle essitalopram-lääkkeen. Hänen kokemuksensa mukaan sillä on hyvä hoitovastike, ja se auttaa näihin "uusiin" (elämän mittaisiin) diagnooseihini. Se on myös halpa lääke. Se tulisi aloittaa 5mg-annoksella ja nostaa 10mg-annokseen muistaakseni viikon käytön jälkeen. Lääkäri sanoi, ettei 5mg:n vaikutusta huomaa, mutta lääke pitää porrastaa, jotta vatsa pystyy varautumaan muutokseen. Hän sanoi, että mielialalääkkeen syöminen vastaa sitä, että ottaa D-vitamiinia aamulla.
Päätin antaa essitalopramille mahdollisuuden. Minun vointi oli vaikuttanut jo mieheni ja kissani hyvinvointiin merkittävästi. En minä voi kieltäytyä hoitomuodoista, kun minulla on niin huono vaikutus ympärillä eläviin rakkaisiin.
Huomasin essitalopramin positiiviset vaikutukset välittömästi! Minun oli helpompi käydä kaupassa, ja muistelen jopa olleeni vähemmän väsynyt maanantaisin kauppareissun jälkeen. Sosiaalinen ahdistus ja aistiärsykkeet väsyttävät kaltaiseni autistin pienistäkin askareista kodin ulkopuolella. Pystyin taas siivoamaan niin, etten kesken siivouksen joutunut jäämään johonkin nurkkaan itkemään kurjaa oloani. Arki helpottui huomattavasti.
Kerroin sairaanhoitajalleni positiivisista muutoksista. Hän sanoi, että joillekin essitalopram aiheuttaa positiivisten tunteiden katoamista. Hän harmitteli sitä, että olin mahdollisesti pian saamassa adhd-diagnoosin. Hänen mukaansa adhd-lääkkeet ovat niin tehokkaita, ettei mielialalääkkeitä enää silloin tarvita. Itse hän alunperin oli kehottanut minua aloittamaan mielialalääkkeet, ja hänellä oli tiedossa, että tutkimukseni alkavat pian!
Lääkäri soitti minulle essitalopram-lääkkeestä. Tällöin olin nostanut annoksen 10mg ohjeiden mukaan. Kerroin kohtaamistani hyödystä, mutta sanoin kokevani olon masentuneeksi. Lääkäri kehotti nostamaan annosta 15mg, jotta masennusoireet helpottaisivat nopeammin, ja näin tein.
Pääsin autismi-tutkimuksiin paljon odotettua aiemmin, minkä vuoksi edellisestä hoitopaikasta minut kirjattiin ulos. Adhd-haastatteluni viittasi, että minulla on add, tarkkaavaisuuden häiriö ilman ylivilkkautta. Ilmeisesti adhd:n diagnoosi vahvistetaan kokeilemalla lääkitystä: Jos lääke vaikuttaa rauhoittavasti, henkilöllä on adhd. Neurotyypillisen aivoissa adhd-lääkkeet häiritsevät keskittymistä. Lääkäri määräsi minulle add-lääkkeet ja testilomakkeet täytettäväksi.
Samalla käynnillä hän sanoi minulle kertomani pohjalta, että minulla on käynyt toteen essitalopramin yleinen haittavaikutus: tunteiden latistuminen. En tuntenut enää syviä negatiivisia tunteita, mutta myös positiiviset tunteet olivat kadonneet. Elämä tuntuu vaan tasaiselta ja tylsältä. Lääkäri sanoi, että muutetaan yhtä lääkitystä kerrallaan: ensin add-lääkekokeilu ja vaihdetaan mielialalääke myöhemmin.
Lääkekokeilu aloitettiin 18mg Concertaa/metyylifendidaattia (vastaa lasten annostusta), ja se oli minulle menestys! Sain viimein kokea yhden onnellisen viikon. Kun katsoin itseäni peilistä vessassa käsiä pestessä, olin kaiken aikaa yhtä hymyä, mikä oli erittäin vierasta minulle. Motivaationi parani - nyt minä olin ensimmäisenä ylhäällä kannustamassa miestäni aloittamaan kotityöt, kun aina ennen minä olin aina se, jota sai tsempata. Olin jo optimistinen, että nyt elämä lähtee noususuuntaan. Koska keskittymiseni parani ja lääke rauhoitti minua, minulle todettiin add-diagnoosi.
Ikävä kyllä lääkkeen vaikutus tasaantui nopeasti, ja pian vointini palasi taas normaalimmalle tasolle. Jatkoin lääkekokeilua syömällä x2 18mg (yhteensä 36mg) pilleriä. Siitä kehoni reagoi ahdistuksella. Oma (uusi) sairaanhoitajani sanoi, että tällöin annostus on liian suuri. Päädyin lopulta syömään metyylifendidaattia 27mg, ja olen syönyt sitä nyt yli vuoden tähän päivään asti.
Oma lääkärini päätyi yllättäen sairauslomalle. Pääsin toisen lääkärin vastaanotolle, koska autismi-haastatteluni oli tehty. Oli päivän selvä juttu, että kuulun autismin kirjoon. Samalla kysyin essitalopram-lääkityksestäni, koska olin juuri saamassa syötyä 15mg-pilleripaketin loppuun. Täällä blogissakin usein kerron Euroviisuista, mutta tuon 15mg:n kanssa en tuntenut iloa edes Euroviisuja katsoessa, mikä oli erittäin suuri pettymys ja hyvin ei-tyypillistä minulle. (En siis sanonut tätä juttua lääkärille, mutta sillä saan ehkä selvennettyä asian vakavuutta.) Lääkäri sanoi, että saan pienentää annoksen 10mg.
Annoksen pienentämisen jälkeen koin erittäin vaikeasti hallittavia tunteita. Kokemani ärtymys oli niin suurta, että päädyin usein lyömään tai puremaan itseäni. Jopa syntymäpäiväni meni pilalle, koska se oli niin lähellä tätä siirtymää. Kerroin sairaanhoitajalleni, että minusta tuntui kuitenkin enemmän itseltäni, kun pystyin taas itkemään ja tuntemaan surua ja joskus iloakin. Lääkäristä oli tärkeää, että koin olevani enemmän itseni. Hän määräsi minulle aripipratsolia. Sen oli tarkoitus rauhoittaa tarvetta lyödä itseäni, säädellä dopamiini-tasoa oikeanlaiseksi ja auttaa pakkotoimintoihin. Sairaanhoitaja välitti viestejä minulle ja lääkärille. Minä ja lääkäri emme tavanneet toisiamme puhelimessa tai kasvotusten tämän vaiheen aikana.
Lopulta en aloittanut aripipratsolia, vaikka toinenkin lääkärini sairaslomalta palattuaan kehotti minua aloittamaan sen käytön. Ystäväni oli käyttänyt aripipratsolia. Hän sanoi, ettei ikinä kannata suostua käyttämään antipsykootteja. Sanoin itselleni, että joko lopetan itseni lyömisen tai alan käyttää aripipratsolia. Se oli yllättävän hyvä motivaatio, ja sain vähennettyä itseni vahingoittamista.
Meni melkein vuosi, kun odotin hoitoonpääsyä. Minulla oli toimintaterapeutin arvio, ja lopulta minulle myönnettiin kelasta vuoden mittainen toimintaterapeuttijakso. Aloimme etsiä uusia keinoja, miten voisin helpottaa ärtyisyyttä tai vihaa ilman, että lyön tai puren itseäni. Toimintaterapeuttini sanoi, että fyysinen ärsyke on usein helpommin käsiteltävissä kuin voimakas henkinen kipu. Haluan sanoa kaikella lempeydellä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, että yritetään olla kilttejä itsellemme.
Vaikka aika kului, masennusoireet eivät ottaneet helpottaakseen. Koko arki on pakottamista ikävien asioiden tekemiseen (ruuanlaitto, siivous, kaupassa käynti, treenit, hampaidenhoito, suihku, jalkafysioterapia, silmähoidot). En saa iloa minkään asian tekemisestä, ja jopa kivojen asioiden tekeminen tuntui harvoin mieluisalta. Olin lukenut, että essitalopramia pitäisi käyttää vielä puoli vuotta sen jälkeen, kun oireet alkavat helpottaa, mutta tuntui, etten tule koskaan saavuttamaan sitä hetkeä. Samoin luin, että essitalopramin hoitojakso on yleensä puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Raja alkoi tulla siinäkin vastaan.
Kysyin lääkäritapaamisessa, kuinka kauan minun tulee vielä käyttää essitalopramia. Tavatessamme ensi kertaa, lääkäri oli sanonut, että essitalopram ei sovi minulle niin hyvin, koska se latistaa tunteita. Nyt add-lääkkeet on vakiintuneet, ja olisi täydellinen hetki ajaa essitalopram alas ja kokeilla jotain muuta. Lääkäri kuitenkin sanoi, että hänen mielestään lääkitystä kannattaa jatkaa. En jaksanut väittää vastaan, mutta minusta tuntui, että hän unohti, mitä alunperin sanoi.
Jatkoin essitalopramin käyttöä vähän yli kuukauden. Aloin kuitenkin viikoittain taas lyömään ja puremaan itseäni joistain ihan turhista pienistä asioista. Minulla oli muutama hyvin dopamiiniton ärtyisä viikko. Olin varma, että essitalopramin lopettamisen jälkeen pystyisin tuntemaan hiukan iloisia tunteita, mikä auttaisi sinnittelemään eteenpäin.
Kirjoitin sairaanhoitajalle pitkän viestin kaikista essitalopramin haitoista ja ilmaisin, että haluan ajaa lääkkeen alas ja mahdollisesti kokeilla jotain toista lääkettä, koska oireeni olivat kuitenkin vaikeat. En saanut vastausta, ja myöhemmin selvisi, että tämä pitkä viesti ei ollut saapunut koskaan perille.
Samalla viikolla minulla alkoi viimeinen liuska essitalopramia. Päätin että lopetan lääkkeen, vaikken ole saanut lääkärin siunausta ajatukseen. Päätin, että syön 2 viikkoa puolitettuja essitaloprameja (5mg), ja sen jälkeen kokeilen kokonaan ilman lääkitystä. Ilmoitin tämän myös sairaanhoitajalleni.
Välittömästi annoksen pienentämisen jälkeen oloni parani aivan valtavasti. Tunsin taas ilon tunteita huomattavasti enemmän. Motivaatio parani. Tuntuu helpommalta tehdä arjen pakollisia asioita. En ole tuntenut ärtyisyyttä tai tylsyyttä jatkuvasti asioita tehdessä. Tunsin onnellisuutta ja kiitollisuutta arjen pienistä iloista vaivatta, esimerkiksi ruuan syömisestä ja rakkaiden läsnäolosta.
Meillä on nykyään mainio väline - tekoäly, joka voi auttaa ymmärtämään ihmispsyykettä ilman, että on opiskellut vuosia aiheesta. Kerron nyt sen, mitä opin tekoälyltä.
Minä olen pienikokoinen nainen: Minun veritilavuus on pienempi, ja lääkkeen pitoisuus veressä nousee suhteessa liian korkeaksi. Siksi jo pienellä annoksella on minuun suuri vaikutus.
Joidenkin ihmisten hermosto on luonnostaan herkempi, tarkempi ja nopeammin reagoiva, minkä vuoksi jo pienikin annos voi auttaa ja suurempi annos latistaa. Minun keho havaitsee välittömästi ja nopeasti uuden lääkkeen. Koin positiivisia muutoksia aloittaessani essitalopramin 5mg, ja metyylifendidaatin lapsen annoksella, vaikka lääkärit sanovat, ettei pienen annoksen voimakkuutta huomaa.
Jos aineenvaihdunta on hidas, ja hermosto sekä maksa käsittelee lääkettä hitaammin. Tällöin pieni annos voi vaikuttaa pitkään. Hitaan aineenvaihdunnan voi tunnistaa siitä, että palelee helposti - keholla ei ole tarmoa pitää lämpöä yllä kuin sisäelimissä. Kun olen treenannut kuumissani, ja olen 5 minuuttia paikallaan treenin loputtua, palelen. Tätä tapahtuu myös kesäisin, ja minulla on kylmä toisinaan jopa helteellä.
Neuroepätyypillisen hermosto on herkempi kuin neurotyypillisen: tunnesäätely on herkempää, kuormitus on voimakkaampaa ja dopamiinin muutokset tuntuvat vahvemmin. Ssri-lääkkeet nostavat serotoniinia ja laskevat dopamiinia. Neuroepätyypilliselle hermostolle se voi saada aikaan tyhjän, sumuisen olon. Ikään kuin olisi "pois päältä" omassa kehossaan. Tämä voi vaikuttaa masennukselta, mutta todellisuudessa liian voimakas serotoniinivaikutus tasoittaa hermostoa liikaa. Lääkärien pitäisi olla erittäin tietoisia tarjotessaan ssri-lääkkeitä adhd-ihmisille, joiden dopamiinituotanto on valmiiksi epävakaata. Kun dopamiinia on alkujaankin vähän, sitä ei ole varaa "turruttaa pois" yhtään.
Minulle oikea annos oli alusta alkaen 5mg essitalopramia. Se pieni määrä auttoi minua, ja minun olisi kuulunut saada kokeilla syödä sitä pidempiaikaisesti ennen annoksen kohottamista 10mg:an. Essitalopram 10mg teki minulle masennusoireita. Sen syöminen kuormitti kehoani ja hermostoani.
Essitalopramin muutos 15mg:sta 10mg:an aiheutti minulle keholleni soveltumattoman lääkitysreaktion, koska annos jäi liian korkeaksi hermostolleni. Vieroitusoireiden kuuluu olla lyhytaikaista ja ohimenevää aaltoilua. Sen ei kuulu olla pitkäaikaista ja jatkuvaa ärtyisyyttä, pakkoa lyödä itseä, tunteiden ja motivaation latistumista, mielihyvän katoamista, tyhjyyden tunnetta, tylsyyttä ja "moottorin hitaalla käymistä", mikä ei mene ohi siitä huolimatta, että lääkettä on syöty samalla annoksella jo vuosi eteenpäin.
Lääkäri suosittelee usein aripipratsolin lisäämistä, kun potilaan ajatellaan tarvitsevan lisäboostia, eikä masennus reagoi lääkkeeseen. Minun kohdalla ongelma ei ollut masennus, vaan lääke itse.
Olen vihainen ja pettynyt, että minulle kävi näin. Itsensä lyöminen ei ole mikään pieni haittavaikutus, ja elämäni oli pitkäaikaisesti yhtä piinaa ihan ilman hyvää syytä. Söin essitalopramia liian suurella annoksella vuoden ja 4kk. Ymmärrän, että tämä oli kaikkien osalta inhimillinen erhe, mutta sen ei olisi silti kuulunut tapahtua. Siksi koenkin tärkeäksi kertoa oman tarinani ja sanoa, että jokainen on oman kehonsa paras asiantuntija, ei lääkäri.
Kun pienensin annosta, oloni keveni ja parani. Positiiviset tunteet palasivat, enkä suuttunut niin, että olisin kokenut tarvetta lyödä itseäni. Voimakas jatkuva ärtymys katosi. Sain vieroitusoireina vain huimausta, pahoinvointia ja päänsärkyä. Vieroitusoireiden pitäisi olla pahimmillaan päivinä 4-7 annoksen pienentämisen jälkeen, mutta minun vointini oli erittäin hyvä.
Haluan puhua myös autismista ja kuormittumisesta. Autisteilla on vaikeuksia sosiaalisessa lukemisessa, ja monet arkipäiväiset ihmiskontaktit väsyttävät heitä paljon. Autistilla voi olla yliherkkyyksiä eri aisteihin, mikä häiritsee ja on kuormittavaa. Autistilla on kapea-alaisia ja intensiivisiä kiinnostuksenkohteita, ja innostuminen voi olla niin kokonaisvaltaista, että sitä asiaa ajattelee taukoamatta ja käy ylikierroksilla. Vaikka onkin kiinnostunut, jatkuva kiinnostuminenkin voi kuormittaa. Autistilla on taipumusta myös toteuttaa tiukasti omia rutiineja, koska ilman rutiineja ei saa arjesta kiinni. Joillekin on todella tärkeää tehdä asiat tietyllä tavalla, ja jos se estyy, autisti kokee voimakasta harmia. On kuormittavaa olla autisti.
Maailma on rakennettu neurotyypillisille, ja siinä maailmassa autistin on mahdotonta pysyä mukana ja olla onnellinen. Minulla on kokemusta siitä, miten kuntoutuksessa ja töissä olen ollut niin väsynyt, että en ole jaksanut muuta kuin palautua vapaa-ajalla (nukkua ja pelata simssiä viikonloppuna). En ole jaksanut tehdä mitään kivaa vapaa-ajalla, tai ostaa mitään kivaa palkkarahoilla. En ole pystynyt toteuttamaan hyvinvointiharjoituksia (kuten meditoiminen), koska kaikki voimavarat on käytettävä vain velvollisuuksien hoitamiseen ja nukkumiseen. Kuka tahansa masentuisi, kun heiltä odotetaan enemmän kuin mitä he pystyvät antamaan. Autistin masennus ei parannu lääkkeillä - se paranee palautumisajalla ja pysyvällä kuorman pienentämisellä. Autistin masennus on toisin sanoen hermoston ylikuormitusreaktio ympäristön vaatimuksiin.
Autisteille on tyypillistä, ettei lääkäri huomaa heidän oireitaan. Autistin on vaikea ilmaista itseään niin, että he tulevat ymmärretyksi. Autistin monotoninen ja ilmeetön tapa olla ja puhua tulkitaan usein niin, ettei tilanne ole niin paha, vaikka sisäisesti autisti kärsisi äärimmäisestä kivusta tai kohtuuttoman vaikeasta olosta.
Tämä minun "hoitojakso" osui astrologisesti Saturnuksen paluuseen Kaloissa. Tämä oli jakso, jossa minut pakotettiin näkemään totuus kehostani, hermostostani ja rajoistani.
