lauantai 22. joulukuuta 2018

Joen tanssit top 10

Nyt on Joen Strictly Come Dancing -tanssikisat ohi. Joe ja Dianne pääsivät ihan finaaliin asti, ja he sijoittuivat kolmansiksi. Todella vaikuttava suoritus! Vähän harmittaa, että kisat loppui, eikä enää näekään enää Joen ja Diannen tansseja. Päätin jo ihan siinä alussa, että listaan sitten parhausjärjestyksessä lempitanssini kilpailun ajalta. Joe ja Dianne tanssivat 14 tanssia, mutta esittelen tässä postauksessa 10 suosikkiani niistä. .-) Oli vaikea listata näitä, koska kaikki on niin hyviä! Kasa tekee vastaavanlaisen postauksen omaan blogiinsa tänään. Linkki postaukseen!

1. Charleston
Aivan loistava hullu tanssi! Upeita voltteja ja hyppyjä! Siis tää inspiroi mua aivan sairaasti puidenhaussa, ja siitä askareesta tuli tän jälkeen hurjan paljon kivempaa. .-D Tuo tikkaiden heilutusjuttu on hauska. Tykkään tanssin ideasta: Nuori pari elää hauskaa maalaiselämää hullutellen, vaikka päivän päätteeksi on kyllä sitten ihan loppu kaikesta siitä työnteosta ja riehumisesta. .-D
••••

2. Show Dance
Ah, ihanan mahtipontiset lavasteet ja kunnon rock-meininki! Rakastan sitä, miten Joe tulee läpi kaiuttimista ja rikkoo kitaran! Upean kapinallista touhua. Mä vaan mietin, että hyvin ne jaksaa siellä pomppia. Mun jalat ainakin uupuis. .-D
••••

3. Salsa
Ihana! Hymy aina kohoaa suupieliin tätä esitystä katsellessa. .-> Niin hyväntuulinen tanssi! Rakastan sitä, miten Joe on tässä kuin joku maailmanvaltias. Ihanaa kun häntä nostellaan ja pyöritellään ilmassa! <3 Niin hyvin hyödynnetty hänen uniikit piirteensä tässä tanssissa, upeaa! Hän on niin pienikokoinen, että hyvähän häntä on nostella ilmaan! Olin tosi vaikuttunut tuosta lopusta, kun Joe nousi seisomaan tornissa. Mm, ja Egypti-teema kelpaa myös. Aivan loistava!
••••

4. Paso Doble
Todella upea tanssi! Oli hauska nähdä, miten Joe löysi itsestään voimakkaan ja maskuliinisen puolen. Tässä tanssissa on tosi hieno koreografia, ja sitä on ilo katsoa. Hienoja kohtia ovat polviliusu, mahtipyörähdykset ja se, kun Joe vetää Diannea kertosäkeen alkaessa. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Muutenkin tuollainen ihanan synkkä tanssi.
••••

5. Jive
Joen ja Diannen ihan ensimmäinen tanssi teki muhun suuren vaikutuksen! Mä en tiennyt siinä alussa, mitä oikein odottaa, mutta tän tanssin nähtyäni olin aivan sairaan ylpeä Joesta. En odottanut mitään noin iloista ja inspiroivaa. .-D Joen hurja hyppy Diannen yli oli uskomaton! Tykkään myös tanssin some-teemasta, ja innostuin tosta biisistäkin.
••••

6. Cha Cha
Rahateema on hyvä ja tärkeä. Dianne ja Joe eläytyvät rahailoonsa tosi upeasti ja innostuneesti. Dianne on aivan mieletön esiintyjä! Kaksikolla näyttää olevan niin hauskaa. .-D Siitä sopiikin olla kiitollinen ja iloinen, kun raha virtaa luokse. Tollasilla "leikeillä" voi oikeasti kutsua rahaa elämäänsä. Vihreä väri ja tiili tietää rahaa!
••••

7. Foxtrot
Tykkään tästä tanssista lähinnä Joen vampyyri-lookin takia. .-D Hurja rakkaustarina! Dianne kuvittelee saavansa hiljaisen karusellikyydin, mutta sitten paha poika Joe ilmestyy tanssittamaan häntä. Välillä kuljetaan samaan tahtiin yhteisymmärryksellä, ja toisaalla yritetään päästä toisesta eroon työntämällä tämä pois. Ei mikään helppo suhde. Tosi puhutteleva tanssi!
••••

8. Street/Commercial
Upeita ja taidokkaita temppuja, mitä on ilo katsella. Hauskan eloisa tanssi, mikä on täynnä yllätyksiä. Tykkään tosta "lattiarallista", Diannen volteista ja Joen "käsiseisonnasta". Hyvää työtä!
••••

9. Argentine Tango
Ooh, taas tämmönen jännä suhdetarina. Joe ilmestyy tuolleen tosi manipuloivasti ja määrääväisesti, mutta Diannekin on elämää nähnyt ja pitää varansa. Jään tässä miettimään, kuka lopulta hallitsee ja ketä. Jännittävä, ovela ja dramaattinen. Upea verilammikko tuossa alussa ja hauskat jalanheilutukset.
••••

10. American Smooth
Ihana nuori rakkaus. Dianne on alussa vähän hermostunut, mutta tanssin alkaessa huolet unohtuu ja voi nauttia hetkestä. Kaunis tanssi, upeita pyörähdyksiä. Innostuin tän jälkeen enemmän tuosta High School Musical -biisistä. Yo we're breakin' free. (Oon laulanut noin vahingossa jo kaks kertaa.)
••••

Joe ja Dianne olivat mahtavia!

2 kommenttia:

  1. Mun lista näyttää tosi hutaistulta tähän sun tekemään verratessa, niin paljon sanottavaa oot keksinyt jokaisesta tanssista. .-) Oliko meillä peräti samat tanssit näissä listoissa, muistelen ottaneeni itekin nämä kymmenen. .-D Aika samoilla sijoilla jopa, paitsi sä oot taas syrjinyt mun ykköstä ja se tippuu sit jos tehdään se yhteislista. .-D Sekoitin jostain syystä Argentine Tangon videon aloituskuvan siihen niiden ekaan valssiesitykseen ja ihmettelin miten olit nähnyt sen romanssin muka niin kierona, mut sit tajusin että onki ihan eri tanssi kyseessä. .----------D Hieno lista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt tykkään mietiskellä kaikkea, ja kun osaan alkoi tulla niin pitkät tarinat, täytyi kaikkiin saada kirjoitetuksi tekstiä. .-D Oho, hienoa että ollaan yksimielisiä. .-o Sittenhän on kätevä tehdä se yhteislistakin. .-D Tehdään vaan! Aika hauska sekoitus. .--DDD Huvittava ajatus, että se eka valssi olisi kieroa rakkautta! Kiitos kommentista ja nyt äkkiä näkemään sun lista. .-D

      Poista

Euroviisuesiintyjien 2024 horoskooppimerkit (tropical+sidereal)

Minusta on aina mahdottoman jännittävää selvittää viisuesiintyjien aurinkomerkit. Euroviisut on niin visuaalinen ja massiivinen kerran elämä...